Kartta - Kyproksen tasavalta (Republic of Cyprus)

Maa >  Eurooppa >  Kyproksen tasavalta

Kyproksen tasavalta (Republic of Cyprus)

Kyproksen tasavallan lippu
Kyproksen tasavalta eli Kypros on valtio Kyproksen saarella itäisellä Välimerellä. Se on de jure ainoa kansainvälisesti tunnustettu valtio saarella, mutta hallitsee saaresta de facto noin kahta kolmasosaa. Muu osa saaresta on Turkin miehittämänä ja Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan hallussa.

Kyproksen tasavallan virallinen, koko saaren käsittävä pinta-ala on ja väkiluku arviolta noin (2017). Kyproksen tasavallan hallussa olevan saaren eteläosan pinta-ala on ja väkiluku (2011). Kyproksen tasavallan pääkaupunki on Nikosia ja suurin kokonaan tasavallan alueella oleva kaupunki Limassol.

Kyproksen tasavalta kuuluu Euroopan unioniin, Yhdistyneisiin kansakuntiin ja Kansainyhteisöön. Sen bruttokansantuote asukasta kohden on maailman 52. suurin. Merkittäviä elinkeinoja ovat muun muassa turismi ja laivanvarustus. Maan valuutta on euro. Tasavallan asukkaista on etnisiä kreikkalaisia. Kyproslaisten enemmistö puhuu kreikan kieltä ja kuuluu ortodoksiseen kirkkoon.

Kyproksen tasavalta hallitsee noin kahta kolmasosaa Kyproksen saaresta. Tróodos-vuorten massiivi muodostaa valtaosan tasavallan alueesta. Vuoristo on mineraalipitoinen veden alla syntynyt doomi, ja muodostaa Kyproksen korkeimman vuoriston. Myös koko saaren korkein kohta Ólympos-vuori sijaitsee Tróodoksessa.

Saaren pohjoisosassa, kuitenkin Pohjois-Kyproksen puolella, kulkevat Pentadáktylos-vuoret. Niiden ja Tróodoksen välissä sekä Famagustan ja Mórfoun kaupunkien välissä sijaitsee hedelmällinen Mesaorían tasanko. Myös siitä pääosa sijaitsee Pohjois-Kyproksen puolella.

Kyproksen tasavalta on jaettu hallinnollisesti kuuteen alueeseen (eparchía), joista de facto vain kaksi sijaitsee kokonaan tasavallan puolella, kolme osittain sen ja osittain Pohjois-Kyproksen puolella, ja yksi kokonaan Pohjois-Kyproksen puolella. Alueet on jaettu kuntiin (dímos) ja yhdyskuntiin (koinótita).

Kyproksen saaren suurin kaupunki on kummankin tasavallan pääkaupunkina toimiva Nikosia eli Lefkosía, jonka väkiluku kreikkalaisella puolella on. Muut suurimmat kaupungit Kyproksen tasavallan hallussa olevalla alueella ovat Limassol eli Lemesós, Stróvolos , Lárnaka , Lakatámeia ja Páfos (2011). Väestö on keskittynyt Nikosian, Páfoksen, Limassolin ja Lárnakan alueille.

Kyproksen tasavallan ja Pohjois-Kyproksen välillä kulkee noin 156 kilometriä pitkä rajavyöhyke, joka tunnetaan vihreänä linjana. Lisäksi Kyproksen tasavallalla on rajaa sen alueesta erotettujen Ison-Britannian Akrotírin tukikohdan kanssa noin 48 kilometriä ja Dekéleian tukikohdan kanssa noin 108 kilometriä.

Kyproksella vallitsee välimerenilmasto, jonka myötä talvet ovat sateisia ja kesät kuivia ja lämpimiä. Meren läheisyys tasapainottaa ilmastoa sen verran, ettei varsinkaan saaren länsirannikolla ole kesäisin niin kuuma kuin muualla. Myös korkeus vaikuttaa lämpötiloihin: kilometrin nousu korkeudessa aiheuttaa noin viiden asteen laskun lämpötilassa. Kesäaikaan keskimääräinen päivän ylin lämpötila vaihtelee Mesaorían tasangon 29 °C :sta Tróodos-vuorten 22 °C:seen.

Kyproksen kasvilajien kartoitus on käynnissä. Siellä on tavattu jo eri kasvilajia ja niiden alalajia, joiden joukossa 140 kotoperäistä lajia. Kyproksen eläinkuntaan kuuluu noin 30 nisäkäslajia, 25 matelijaa ja sammakkoeläintä, 370 lintulajia, 250 kalajalia ja suunnilleen hyönteislajia. Se sijaitsee tärkeän lintujen muuttoreitin varrella. Hanhikorppikotka, joka oli aikaisemmin saarella yleinen, on nyt erityisen suojelun kohteena. 
Valuutta / Kieli 
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
EL Kreikan kieli (Greek language)
TR Turkin kieli (Turkish language)

Kartta - Kyproksen tasavalta (Republic of Cyprus)

Leveyspiiri / Pituuspiiri : 35° 0' 0" N / 33° 0' 0" E | Aikavyöhyke : UTC+2:0 / UTC+3 | Valuutta : EUR | Puhelin : 357  

Kartta

Kartta-Kyproksen tasavaltaArmenian_Cyprus_map.jpg
Armenian_Cyprus_map....
3808x2336
freemapviewer.org
Kartta-Kyproksen tasavaltaMap_of_Cyprus_with_Roman_Cities.jpg
Map_of_Cyprus_with_R...
944x568
freemapviewer.org
Kartta-Kyproksen tasavaltaCyprus_relief_location_map.jpg
Cyprus_relief_locati...
2126x1268
freemapviewer.org
Kartta-Kyproksen tasavaltaSatellite_image_of_Cyprus%2C_cropped.jpg
Satellite_image_of_C...
932x605
freemapviewer.org
Kartta-Kyproksen tasavalta2028px-Cyprus-topographic_map-en.svg.png
2028px-Cyprus-topogr...
2028x1642
freemapviewer.org
Kartta-Kyproksen tasavalta-Cyprus_map_el.jpg
Cyprus_map_el.jpg
9458x5690
upload.wikimedia.org
Kartta-Kyproksen tasavalta-cyprus-districts-huge.jpg
cyprus-districts-hug...
9098x5524
www.mapsofcyprus.co....
Kartta-Kyproksen tasavalta-Administrative_map_of_Cyprus.jpg
Administrative_map_o...
8610x5270
upload.wikimedia.org
Kartta-Kyproksen tasavalta-Population_map_of_Cyprus.jpg
Population_map_of_Cy...
8610x5270
upload.wikimedia.org
Kartta-Kyproksen tasavalta-Cyprus_administrative.jpg
Cyprus_administrativ...
8610x5270
upload.wikimedia.org
Kartta-Kyproksen tasavalta-cyprus-northsouthdivide.jpg
cyprus-northsouthdiv...
4666x3573
www.mapsofcyprus.co....
Kartta-Kyproksen tasavalta-cyprus-roadmap.jpg
cyprus-roadmap.jpg
4725x2845
www.mapsofcyprus.co....
Kartta-Kyproksen tasavalta-large_detailed_road_and_administrative_map_of_cyprus_all_cities_on_the_map.jpg
large_detailed_road_...
4666x2856
www.vidiani.com
Kartta-Kyproksen tasavalta-north-cyprus-road-map.jpg
north-cyprus-road-ma...
4000x2770
www.cyprus44.com
Kartta-Kyproksen tasavalta-Armenian_Cyprus_map.jpg
Armenian_Cyprus_map....
3842x2364
upload.wikimedia.org
Kartta-Kyproksen tasavalta-big_detailed_road_map_of_cyprus.jpg
big_detailed_road_ma...
3729x2359
www.vidiani.com
Kartta-Kyproksen tasavalta-cyprus-touristmap.jpg
cyprus-touristmap.jp...
3729x2359
www.mapsofcyprus.co....
Kartta-Kyproksen tasavalta-Cyprus-Tourist-Map-4.jpg
Cyprus-Tourist-Map-4...
3336x2291
mappery.com
Kartta-Kyproksen tasavalta-Cyprus-Tourist-Map-4.jpg
Cyprus-Tourist-Map-4...
3336x2291
www.mappery.com
Kartta-Kyproksen tasavalta-Limassol-Town-Map.jpg
Limassol-Town-Map.jp...
2862x2511
mappery.com
Kartta-Kyproksen tasavalta-cyprus-road-map.jpg
cyprus-road-map.jpg
3213x1982
www.cyprus44.com
Kartta-Kyproksen tasavalta-nicosiaB.jpg
nicosiaB.jpg
2835x2041
www.cyprus-maps.com
Kartta-Kyproksen tasavalta-map-of-limassol-a.jpg
map-of-limassol-a.jp...
2835x1905
www.intercyprus.com
Kartta-Kyproksen tasavalta-limassolB.jpg
limassolB.jpg
2800x1881
www.cyprus-maps.com
Kartta-Kyproksen tasavalta-cyprus-map.jpg
cyprus-map.jpg
2800x1736
evergreendevelopment...
1 2 3 4 5 

Administrative Subdivision

Maa, Valtio, Alue,...

Island

Facebook

 mapnall@gmail.com