Kartta - Luandan maakunta (Luanda Province)

Luandan maakunta (Luanda Province)
Luandan maakunta on maakunta Angolassa. Sen pinta-ala on 18 835 neliökilometriä. Maakunnan asukasluku oli vuoden 2019 arvion mukaan noin 8,25 miljoonaa. Luandan maakunnan pääkaupunki on Luanda, joka on myös koko Angolan pääkaupunki.

Maakunta sijaitsee Angolan läntisissä osissa ja Atlantin valtameren rannikolla.

Luandan maakunta oli aiemmin jaettu seitsemään kuntaan. Vuonna 2016 aluejakoa uudistettiin muun muassa perustamalla maakuntaan kaksi uutta kuntaa (Kilamba-Kiaxi ja Talatona). Tästä syystä vuoden 2014 väestönlaskennan kuntajaon asukasluvut eivät ole enää päteviä kaikkien kuntien kohdalla. Esimerkiksi Talatona perustettiin 17. lokakuuta 2016 Belasin ja Kilamba-Kiaxin kuntien osia yhdistämällä. Yleisemminkin Angolan väkilukuarvot vanhenevat nopeasti voimakkaan väestönkasvun, aluerakentamisen ja sisäisen muuttoliikkeen johdosta. Vuodesta 2016 lähtien maakunnassa sijaitsevia kuntia ovat olleet:

* Belas

* Cacuaco

* Cazenga

* Icolo e Bengo

* Kilamba-Kiaxi (eli Quilamba Quiaxi)

* Luanda

* Quissama 
Kartta - Luandan maakunta (Luanda Province)
Kartta
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Luandan maakunta
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Luandan maakunta
Nokia (yritys)
Kartta - Luandan maakunta - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Luandan maakunta - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Luandan maakunta - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Luandan maakunta - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Luandan maakunta - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Luandan maakunta - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Luandan maakunta - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Luandan maakunta - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Luandan maakunta - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Angola
Angolan lippu
Angola eli Angolan tasavalta on noin 35 miljoonan asukkaan portugalinkielinen valtio Atlantin valtameren rannalla eteläisessä Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat Namibia, Kongon tasavalta, Kongon demokraattinen tasavalta ja Sambia. Maan talous ja infrastruktuuri ovat sekaisin neljännesvuosisadan kestäneen lähes jatkuvan sotatilan jäljiltä. Timantit ja öljy tuovat maalle vaurautta, mutta monilla elintasoa kuvaavilla mittareilla Angola kuuluu maailman kurjimpiin maihin: esimerkiksi vastasyntyneen elinajanodote on 61,2 vuotta (vuonna 2019). Elävänä syntyneistä lapsista 7,2 prosenttia menehtyi ennen viidettä ikävuottaan (2020), mutta luku on laskenut 2000-luvulla.

Angola on 1 246 700 neliökilometrin suuruinen valtio Afrikan lounaisosassa eteläisen Atlantin valtameren rannikolla. Sen naapurimaat ovat Namibia, Kongon tasavalta, Kongon demokraattinen tasavalta ja Sambia. Muusta Angolasta erillään sijaitsee Cabindan eksklaavi. Angolalla on maarajaa yhteensä 5 198 kilometriä ja rantaviivaa 1 600 kilometriä.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
AOA Angolan kwanza (Angolan kwanza) Kz 2
ISO Kieli
PT Portugalin kieli (Portuguese language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Kongon demokraattinen tasavalta 
  •  Kongon tasavalta 
  •  Namibia 
  •  Sambia