Kartta - Munkkiniemi

Munkkiniemi
Munkkiniemi on kaupunginosa ja peruspiiri Helsingissä. Peruspiirin osa-alueet ovat Vanha Munkkiniemi, Kuusisaari, Lehtisaari, Munkkivuori, Niemenmäki ja Talinranta. Useimmiten Munkkiniemeksi mielletään Vanhaksi Munkkiniemeksi kutsuttu peruspiirin osa.

Munkkiniemi on kuulunut 1600-luvulta lähtien Munkkiniemen kartanon maihin. 1910-luvulla laadittiin suuria suunnitelmia läntisen Helsingin rakentamisesta kymmenille tuhansille asukkaille, niin kutsuttu Eliel Saarisen Munkkiniemi-Haaga-suunnitelma. Vuodesta 1915 vuoteen 1946 Munkkiniemi oli taajaväkinen yhdyskunta Huopalahden kunnassa. Huopalahti liitettiin Helsinkiin vuonna 1946.

Munksnäs-nimen suomenkielisenä vastineena käytettiin vielä 1890-luvulla asua Munksnääsi ja käännösnimi Munkkiniemi tuli käyttöön vasta 1900-luvun alussa.

Munkkiniemi on kantakaupungin länsipuolella, Pikku Huopalahden ja Laajalahden välissä sijaitseva niemi, joka on suurelta osin rakennettu asuntoalueeksi. Nykyisin sitä voidaan miltei pitää kantakaupungin jatkeena varsinkin sen jälkeen, kun sen kantakaupungista erottanut, pitkään rakentamattomana pysynyt Pikku Huopalahden alue 1900-luvun lopulla rakennettiin. Alueen kerrostalot ovat pääasiassa 1930-luvulta.

Paciuksenkatu johtaa kantakaupungista Munkkiniemeen. Sen suorana jatkeena on Munkkiniemen puistotie, joka muodostaa kaupunginosan pääakselin. Samalta aukiolta kuin Munkkiniemen puistotie lähtevät myös Ramsaynranta, joka jatkeineen johtaa Kuusisaaren kautta Espoon Otaniemeen, sekä pohjoiseen vilkasliikenteinen, Haagaan johtava Huopalahdentie. Turunväylä alkaa Huopalahdentieltä Vanhan Munkkiniemen ja Munkkivuoren välistä.

Munkkiniemen puistotien pohjoispuolella on muun muassa perinteikäs Munkkiniemen yhteiskoulu (joka oli peruskoulu-uudistukseen asti oppikoulu, nykyisin peruskoulun yläaste ja lukio), eteläpuolella Villa Aalto vuodelta 1936, Aallon piirtämät Kansaneläkelaitoksen asuintalot 1950-luvun alusta, Munkkiniemen kartano ja Eliel Saarisen massiivinen Kadettikoulu vuodelta 1918, jossa toimi Tullin koulutuskeskus ja Hallinnon kehittämiskeskus HAUS vuosina 1986–2018. Saarinen piirsi myös Suomen ensimmäisiin kuuluvat rivitalot osoitteessa Hollantilaisentie 12–20.

Kalastajatorppa sijaitsee Munkkiniemen eteläkärjessä. Muilta osin eteläkärki on puistoa. Munkkiniemen sankarihautausmaa sijaitsee Gert Skytten puistossa. Kaupunginosan luoteisosassa sijaitsee Munkinpuisto lampineen ja avoimine niittyineen.

 
Kartta - Munkkiniemi
Kartta
Google Earth - Kartta - Munkkiniemi
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Munkkiniemi
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Munkkiniemi
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Munkkiniemi
OpenStreetMap
Kartta - Munkkiniemi - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Munkkiniemi - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Munkkiniemi - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Munkkiniemi - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Munkkiniemi - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Munkkiniemi - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Munkkiniemi - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Munkkiniemi - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Munkkiniemi - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Munkkiniemi - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Suomi
Suomen lippu
Suomen tasavalta eli Suomi on Pohjoismaihin ja Euroopan unioniin kuuluva parlamentaarinen tasavalta Pohjois-Euroopassa.

Luonnonmaantieteellisesti Suomi on osa Fennoskandian niemimaata ja yksi Itämeren rantavaltioista. Itämeren osista Suomen alueelle ulottuvat Suomenlahti, Saaristomeri, Ahvenanmeri ja Pohjanlahti.
Kartta - SuomiFinland_regions.png
Finland_regions.png
683x1000
freemapviewer.org
Kartta - SuomiFinland_1996_CIA_map.jpg
Finland_1996_CIA_map...
1662x2000
freemapviewer.org
Kartta - Suomi872px-Finland_location_map.svg.png
872px-Finland_locati...
872x1718
freemapviewer.org
Kartta - SuomiFinnish_municipalities_2007.png
Finnish_municipaliti...
1905x3296
freemapviewer.org
Kartta - Suomi2000px-Map_of_Finland-en.svg.png
2000px-Map_of_Finlan...
2000x2928
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
SV Ruotsin kieli (Swedish language)
FI Suomen kieli (Finnish language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Norja 
  •  Ruotsi 
  •  Venäjä