Kartta - Opolen voivodikunta (Opole Voivodeship)

Opolen voivodikunta (Opole Voivodeship)
Opolen voivodikunta on yksi Puolan 16 voivodikunnasta. Se muodostettiin 1. tammikuuta vuonna 1999 entisistä Opolen ja Częstochowan voivodikunnista. Voivodikunta on nimetty alueen suurimman kaupungin Opolen mukaan, joka toimii myös alueen pääkaupunkina.

Voivodikunta sijaitsee Puolan lounaisosassa. Suurin osa siitä sijaitsee Sleesian alangon alueella ja sitä halkoo Oderjoki. Pinta-alaltaan ja väkiluvultaan voivodikunta on Puolan voivodikunnista pienin. Siellä on arviolta 996 011 asukasta (vuonna 2015) ja sen pinta-ala on 9 411,87 neliökilometriä.

Voivodikunta jakautuu alueellisesti Opolen piirikuntatason kaupunkiin ja seuraaviin yhteentoista piirikuntaan:

* Brzeg

* Głubczyce

* Kędzierzyn-Koźle

* Kluczbork

* Krapkowice

* Namysłów

* Nysa 
Kartta - Opolen voivodikunta (Opole Voivodeship)
Maa (alue) - Puola
Puolan lippu
Puolan tasavalta eli Puola on valtio Keski-Euroopan itäosassa Itämeren etelärannalla. Sen rajanaapureita ovat lännessä Saksa, lounaassa Tšekki, etelässä Slovakia, kaakossa Ukraina, idässä Valko-Venäjä ja koillisessa Liettua ja Venäjään kuuluva Kaliningradin alue. Puolan pääkaupunki on Varsova. Maan pinta-ala on 312 679 neliökilometriä, ja siellä asuu noin 38 miljoonaa ihmistä. Sudeettien ja Karpaattien vuoria lukuun ottamatta Puola on jääkausien muovaamaa hedelmällistä tasankoa, jota halkovat Veiksel ja Oder sivujokineen.

Puola on saanut nimensä varhaiskeskiajalla läntisessä Puolassa asuneesta polaanien heimosta. Polaanien nimi puolestaan juontuu mahdollisesti sanasta pole (pelto).
Kartta - PuolaRelief_Map_of_Poland.png
Relief_Map_of_Poland...
1000x972
freemapviewer.org
Kartta - Puolaimage.jpg
image.jpg
1394x1694
freemapviewer.org
Kartta - Puolaimage.jpg
image.jpg
1394x1694
freemapviewer.org
Kartta - PuolaUn-poland.png
Un-poland.png
3038x2364
freemapviewer.org
Kartta - PuolaPoland-administrative_map_2006.png
Poland-administrativ...
2061x1925
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
PLN Puolan zloty (Polish złoty) zÅ‚ 2
ISO Kieli
PL Puolan kieli (Polish language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta 
  •  Saksa 
  •  Slovakia 
  •  Tšekki 
  •  Ukraina 
  •  Valko-Venäjä 
  •  Venäjä