Kartta - Pirkkala

Pirkkala
Pirkkala (1922–1938 Etelä-Pirkkala, ) on noin 0 asukkaan kunta Pirkanmaalla. Vaikka Pirkkala ei virallisesti ole kaupunki, se on tilastollisesti kaupunkimainen kunta, koska sen taajama-aste on yli 90 %. Pirkkala on ollut 2000-luvun alussa Pirkanmaan väestöltään nopeimmin kasvava kunta. Pirkkalassa sijaitsevat Tampere-Pirkkalan lentoasema ja Satakunnan lennoston päätukikohta. Pirkkalan naapurikunnat ovat Tampereen ja Nokian kaupungit sekä Lempäälän ja Vesilahden kunnat. Pirkkala on Suomen tiheimmin asuttu kunta, joka ei käytä itsestään kaupunki-nimitystä.

Nimi Pirkkala (ruots. Birkala) mainitaan ensimmäisen kerran Turussa 9. toukokuuta 1374 päivätyssä asiakirjassa, johon on kirjattu Ulvilan, Kokemäen ja Pirkkalan asukkaiden todistukset Peräpohjolan hiippakuntarajoja koskeneessa asiassa.

Nimen Pirkkala on arveltu liittyneen Ruotsissa sijainneeseen viikinkiaikaiseen kauppapaikkaan Birkaan, mutta tätä teoriaa pidetään epätodennäköisenä, koska Birka menetti merkityksensä jo 1000-luvulla. Vaihtoehtona pidetään nimen juontumista ensimmäisellä vuosituhannella käytössä olleesta vanhasta saksalaisesta henkilönimestä Biricke, joka on viitannut karhuun. Keskiajan historiaa laajasti tutkinut Seppo Suvanto pitää tätä teoriaa epätodennäköisenä, koska paikalliset asutus- ja henkilönimet eivät tue tätä käsitystä.

Pirkkalan ensimmäisen kirkon rakensivat 1200-luvun alussa ulkomaalaiset kauppiaat Pyhäjärven itärantaan. Tähän vesiteiden risteykseen, jonne oli syntynyt haja-asutusta jo viikinkiaikana, muodostui huomattava kauppapaikka. Niin huomattava, että sille annettiin erillinen oikeusturva eli ”birk”. Pirkkala tutkija Olavi Horsman-Aho pitää todennäköisenä että Pirkkala nimi perustuu Pirkkala pitäjän birk-oikeuksiin.

 
Kartta - Pirkkala
Kartta
Google Earth - Kartta - Pirkkala
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Pirkkala
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Pirkkala
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Pirkkala
OpenStreetMap
Kartta - Pirkkala - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Pirkkala - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Pirkkala - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Pirkkala - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Pirkkala - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Pirkkala - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Pirkkala - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Pirkkala - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Pirkkala - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Pirkkala - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Suomi
Suomen lippu
Suomen tasavalta eli Suomi on Pohjoismaihin ja Euroopan unioniin kuuluva parlamentaarinen tasavalta Pohjois-Euroopassa.

Luonnonmaantieteellisesti Suomi on osa Fennoskandian niemimaata ja yksi Itämeren rantavaltioista. Itämeren osista Suomen alueelle ulottuvat Suomenlahti, Saaristomeri, Ahvenanmeri ja Pohjanlahti.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
SV Ruotsin kieli (Swedish language)
FI Suomen kieli (Finnish language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Norja 
  •  Ruotsi 
  •  Venäjä 
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...