Kartta - Porto-Novo

Porto-Novo
Porto-Novo on Beninin pääkaupunki ja satama Porto-Novon laguunissa. Porto-Novon asukasluku vuonna 2010 oli 289 880. Kaupunki on maan toiseksi suurin Cotonoun jälkeen. Porto-Novo on vähemmän merkittävä kaupallisesti ja teollisesti kuin Cotonou.

Kaupunki on maanviljelyalueen keskus. Sen tärkein tuote on palmuöljy. Siellä tuotetaan myös puuvillaa ja kapokkia. Kaupungissa on paljon afro-brasilialaista väestöä, jota alkoi saapua maahan Brasilian lakkautettua orjuuden. Kaupungissa on brasilialaistyyppistä arkkitehtuuria ja ruokakulttuuria.

Porto-Novon perustivat gunit luultavasti 1500-luvulla. Nimi on portugalia tarkoittaen ”uutta satamaa”. Portugalilaiset perustivat sinne kauppapaikan 1600-luvulla ja laivasivat sieltä orjia Amerikkoihin. Porto-Novon kuningaskunta hyväksyi ranskalaisten ”suojelun” vuonna 1863 pitääkseen britit poissa alueelta. Naapurivaltio Aborneyn kuningaskunta kuitenkin närkästyi ranskalaisten läsnäolosta ja syntyi sota näiden kahden välille. Vuonna 1883 Ranskan laivasto nousi maihin Porto-Novossa sekä Cotonoussa ja Porto-Novo yhdistettiin Ranskan Dahomeyn siirtokuntaan. Vuonna 1900 Porto-Novosta tehtiin Dahomeyn pääkaupunki.

* Porto-Novon etnografinen museo, jossa on paljon jorubakansan taidetta.

* Da Silva- museo: museo esittelee Beninin historiaa ja afro-brasilialaista kulttuuria.

* Kuningas Toffan palatsi: UNESCOn maailmanperintökohde esittelee afrikkalaista hovia ennen kolonialismia.

 
Kartta - Porto-Novo
Kartta
Google Earth - Kartta - Porto-Novo
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Porto-Novo
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Porto-Novo
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Porto-Novo
OpenStreetMap
Kartta - Porto-Novo - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Porto-Novo - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Porto-Novo - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Porto-Novo - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Porto-Novo - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Porto-Novo - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Porto-Novo - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Porto-Novo - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Porto-Novo - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Porto-Novo - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Benin
Beninin lippu
Beninin tasavalta eli Benin (vuoteen 1975 Dahomey) on valtio Länsi-Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat lännessä Togo, pohjoisessa Burkina Faso ja Niger, sekä idässä Nigeria. Etelässä Benin rajoittuu Guineanlahteen. Beninin virallinen pääkaupunki on Porto-Novo, mutta hallitus kokoontuu Cotonoussa.

Beninistä laivattiin lukemattomia orjia Amerikkaan 1700- ja 1800-luvulla. Sen jälkeen kun maa itsenäistyi Ranskan alaisuudesta vuonna 1960, siellä tehtiin lukuisia vallankaappauksia. Vuosina 1975–1989 se oli marxilainen valtio, Beninin kansantasavalta. Asukkaita on 42 etnisestä ryhmästä. Asutus keskittyy maan eteläosaan. Maatalouden tulot tulevat pääasiassa puuvillasta.
Kartta - Beninimage.jpg
image.jpg
1409x1701
freemapviewer.org
Kartta - Beninimage.jpg
image.jpg
1408x1698
freemapviewer.org
Kartta - BeninBenin_regions_map.jpg
Benin_regions_map.jp...
1314x3008
freemapviewer.org
Kartta - Beninimage.jpg
image.jpg
1409x1701
freemapviewer.org
Kartta - Benin2000px-Benin_physical_map.svg.jpg
2000px-Benin_physica...
2000x3772
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Kieli
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Burkina Faso 
  •  Niger 
  •  Nigeria 
  •  Togo 
Hallinnollinen alue
Maa, State, Alue,...