Kartta - Portugali (Portuguese Republic)

Portugali (Portuguese Republic)
Portugalin lippu
Portugalin tasavalta eli Portugali on valtio Iberian niemimaalla, Euroopan lounaisosassa. Se on manner-Euroopan läntisin maa. Portugali rajoittuu idässä ja pohjoisessa Espanjaan, lännessä ja etelässä Atlantin valtamereen. Manner-Portugalin lisäksi maalla on Atlantilla kaksi saaristoa, Azorit ja Madeira. Lisäksi Selvagenssaaret ovat hallinnollisesti osa Madeiraa.

Portugalissa on 3 100 vuoden aikana vaikuttanut useita sivilisaatioita. Portugalin kulttuuriin, historiaan, kieleen ja väestöjakaumaan ovat jättäneet jälkensä muun muassa iberit, tartessolaiset, keltit, foinikialaiset, karthagolaiset, kreikkalaiset, roomalaiset, germaanit, egyptiläiset, seemiläiset kansat ja maurit. Nimi ”Portugali” juontaa juurensa roomalaisten alueesta käyttämään nimeen Portus Cale. Se saattaa olla sekoitus latinan ja kreikan kieliä ja tarkoittaa ”kaunista satamaa”. 1400–1500-luvuilla Portugali oli tärkeä taloudellinen, poliittinen ja kulttuurinen keskus, ja sen imperiumi ulottui Brasiliasta Malakan niemimaalle.

Portugalin siirtomaaimperiumi oli Euroopan vanhin ja pitkäikäisin. Sen historia alkoi vuonna 1415 Ceutan valloituksesta ja päättyi vuonna 1999 Macaon, Portugalin siirtomaan luovutukseen Kiinalle. 1900-luvulla Salazarin diktatuurin vuosikymmeniä hallitsema Portugali muutettiin demokratiaksi vuoden 1974 neilikkavallankumouksen jälkeen. Maa on nykyisin Euroopan unioniin kuuluva teollisuusmaa.

 
Valuutta / Kieli 
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
PT Portugalin kieli (Portuguese language)
Naapurusto - Maa (alue)  
Kartta - Portugali (Portuguese Republic)
Kartta
Google Earth - Kartta - Portugali
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Portugali
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Portugali
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Portugali
OpenStreetMap
Tourist-map-of-Portu...
3512x5008
mappery.com
Tourist-map-of-Portu...
3512x5008
www.mappery.com
1850_Mitchell_Map_of...
3000x2423
upload.wikimedia.org
portugal_zoom_map_f....
3237x1851
billsportsmaps.com
Portugal_topographic...
1738x3070
upload.wikimedia.org
portugal.jpg
1385x2544
www.footiemap.com
Portuguese-political...
1412x2261
www.ezilon.com
PowerGridSpainPortug...
2073x1500
sob-zine.org
Portugal-road-map.gi...
1207x1900
www.ezilon.com
physical-map-of-Port...
1117x1900
www.ezilon.com
large_detailed_reilr...
1452x1119
www.vidiani.com
Portugal_regions_map...
1025x1500
upload.wikimedia.org
POLITICAL%2BVECTOR%2...
985x1512
www.vector-city-maps...
portugal.jpg
1042x1318
www.lib.utexas.edu
portugal.jpg
1042x1318
images.nationmaster....
portugal_rel82.jpg
975x1219
www.lib.utexas.edu
portugal-map-0.jpg
800x1316
www.orangesmile.com
Portugal-Tourist-Map...
800x1316
www.mappery.com
spain_portugal_pipel...
1156x902
www.theodora.com
portugal-map-1000.jp...
1000x1000
seitanickitchens.fil...