Kartta - Pétra (Lesbos) (Pétra)

Pétra (Pétra)
Pétra on Kreikan kylä sekä samanniminen Länsi-Lesboksen kunnan kunnallisyksikkö (Δημοτική Ενότητα Πέτρας, Dimotikí Enótita Pétras) ja entinen itsenäinen kunta. Se sijaitsee Lesboksen saarella, Lesboksen alueyksikössä Pohjois-Egean saarten alueella. Koko kunnallisyksikön väkiluku on 3 358 ja varsinaisen Pétran kylän väkiluku 1 108 (vuonna 2011).

Pétran Neitsyt Maria (Panagía) Glykofiloúsa -kirkko. Pétran kylä sijaitsee Lesboksen pohjoisrannikolla noin neljä kilometriä Míthymnasta eli Mólyvoksesta etelään. Pétra oli itsenäinen kunta vuoden 2010 loppuun saakka. Vuoden 2011 alussa se yhdistettiin Kallikrates-suunnitelmana tunnetun aluehallintouudistuksen myötä Lesboksen kunnaksi yhdessä Agía Paraskevín, Agiásoksen, Géran, Eresós-Ántissan, Evergétoulaksen, Kallonín, Loutrópoli Thermíin, Mantamádoksen, Míthymnan, Mytilínin, Plomárin ja Polichnítoksen kanssa, jolloin se muuttui uuden kunnan kunnallisyksiköksi. Vuonna 2019 se tuli Kleisthenes I -suunnitelman myötä osaksi Länsi-Lesboksen kuntaa.

Pétra on Míthymnan ohella Lesboksen suosituinta turistialuetta. Kylän nimi, ”Kallio”, viittaa kylän keskellä kohoavaan noin 30 metriä korkeaan kalliomuodostelmaan, jonka huipulle on rakennettu Neitsyt Maria (Panagía) Glykofiloúsan (”Suloisen suudelman Neitsyt Marian”) kirkko.

Pétran kunnallisyksikkö muodostuu seuraavista kylä- ja kaupunkiyhdyskunnista ja asutuksista:

 
Kartta - Pétra (Pétra)
Kartta
Google Earth - Kartta - Pétra (Lesbos)
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Pétra (Lesbos)
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Pétra (Lesbos)
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Pétra (Lesbos)
OpenStreetMap
Kartta - Pétra - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Pétra - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Pétra - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Pétra - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Pétra - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Pétra - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Pétra - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Pétra - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Pétra - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Kreikka
Kreikan lippu
Kreikka, virallisesti Kreikan tasavalta tai Helleenien tasavalta , on valtio Etelä-Euroopassa, Balkanin niemimaan Välimeren ympäröimässä eteläkärjessä. Maa käsittää Manner-Kreikan lisäksi myös laajan saariston. Kreikan väkiluku on noin 10,8 miljoonaa ja pinta-ala 131 957 neliökilometriä. Sen pääkaupunki ja suurin kaupunki on Ateena.

Kreikan sijainti on strateginen Euroopan, Aasian ja Afrikan risteämäkohdassa. Maan naapurimaat ovat Albania, Pohjois-Makedonia, Bulgaria ja Turkki. Kreikka jaetaan perinteisesti yhdeksään maantieteelliseen alueeseen, jotka ovat Manner-Kreikan Keski-Kreikka, Peloponnesos, Thessalia, Epeiros, Makedonia ja Traakia sekä saariston Egeanmeren saaret, Jooniansaaret ja Kreeta. Kreikka on vuoristoinen ja maanjäristysherkkä. Saaristoon kuuluu laskutavasta riippuen 2 000–6 000 saarta. Maan rannikko on Euroopan pisin.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
EL Kreikan kieli (Greek language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Turkki 
  •  Albania 
  •  Bulgaria 
  •  Pohjois-Makedonia