Kartta - Qina (Qinā)

Qina (Qinā)
Qina (myös Qena) on kaupunki Egyptissä, Niilin varrella. Se on myös samannimisen kuvernoraatin pääkaupunki. Kaupungin asukasluku oli vuonna 2006 201 191.

Nimi Qina on johdettu koptinkielisestä nimestä Kônê (Ⲕⲱⲛⲏ). Koptinkielinen nimi toimi juurena myös kreikankieliselle nimelle Kainē polis (Καινὴ πόλις). Kreikankielinen nimi tarkoittaa kääntäen "uutta kaupunkia". Uudesta kaupungista puhuttiin erotuksena Koptokseen eli nykyiseen Qiftiin noin 23 kilometriä Qinasta etelään. Qinan lähellä Niilin toisella puolella sijaitsee myös temppeleistä tunnettu Dandarah. Qinan vanha nimi Kainē polis jäi pian pois käytöstä. Bysantin valtakunnan kaudella sitä ei mainita enää lainkaan. Kaupunki sai mahdollisesti 200-luvun lopulla jaa. uuden nimen Maksimianopolis.

Arabien vallattua Egyptin jotkut arabimaantieteilijät käyttivät nimeä Ikna. Siitä tuli oman piirikuntansa (kura) hallinnollinen keskus. Ensimmäisenä arabimaantieteilijänä sen mainitsi al-Yakubi. Hän kuvaili paikan olevan raunioitumassa. Paikalliset muuttivat alueelta muualle peläten beduiinien ryöstöretkiä. Fatimidien kalifi al-Mustansirin tehdessä hallinnollisen uudistuksen kaupungista tuli osa Qusin kaupungin mukaan nimettyä maakuntaa (amal). Qina itsessään oli myöhemmin pitkään melko merkityksellinen. Se tunnettiin jonkin aikaa etenkin vuonna 1196 kuolleen pyhimys Abd al-Rahimin haudasta, josta oli tullut pyhiinvaelluspaikka. Sen kautta kulki myös karavaanireitti Punaisenmeren satama al-Qusairiin, josta lähti laivaliikennettä Mekan pyhiinvaeltajille.

Qina kasvoi kaupunkina suuremmaksi vasta suhteellisen hiljattain toisen maailmansodan jälkeen. Kasvuun vaikutti Punaisellemerelle kulkevan maantien ja Niilin ylittäneen sillan rakentaminen, sekä uusi asema oman kuvernoraattinsa hallinnollisena keskuksena.

 
Kartta - Qina (Qinā)
Kartta
Google - Kartta - Qina
Google
Google Earth - Kartta - Qina
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Qina
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Qina
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Qina
OpenStreetMap
Kartta - Qina - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Qina - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Qina - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Qina - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Qina - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Qina - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Qina - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Qina - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Qina - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Qina - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Yhdistynyt arabitasavalta
Egyptin lippu
Yhdistynyt arabitasavalta (arabiaksi:الجمهورية العربية المتحدة al-Jumhūriyya al-ʿarabiyya al-muttaḥida) oli Egyptin ja Syyrian tasavaltojen muodostama liittovaltio, joka oli olemassa vuosina 1958–1961. Liittovaltio hajosi Syyriassa tapahtuneeseen sotilasvallankaappaukseen, mutta silti Egypti käytti itsestään Yhdistyneen arabitasavallan nimeä aina vuoteen 1971. Sana "arabitasavalta" sisältyy tänäkin päivänä Egyptin ja Syyrian virallisiin nimiin.

1. helmikuuta 1958 otettiin ensimmäiset askeleet kohti ensimmäistä panarabialaista valtiota, kun syyrialaiset poliitikot ja sotilashenkilöt ehdottivat Egyptin presidentille Gamal Abdel Nasserille näiden kahden valtion yhdistämistä. Nämä kaksi valtiota muodostaisivat alun yhdelle suurelle Panarabialle, johon muutkin arabivaltiot liittyisivät. Panarabialaisuudella oli suurta kannatusta Syyriassa, jossa arabinationalistit olivat Syyrian itsenäistymisestä 1943 lähtien tavoitelleet vanhaa Suur-Syyriaa tai suurta yhteistä arabien muodostamaa arabitasavaltaa. Syy siihen, minkä takia syyrialaiset halusivat yhteen Nasserin Egyptin kanssa, oli se, että Nasser oli vuoden 1956 Suezin kriisin jälkeen koko arabimaailman suuri sankari.
Kartta - Yhdistynyt arabitasavaltageneral-map-egypt.png
general-map-egypt.pn...
3038x2257
freemapviewer.org
Kartta - Yhdistynyt arabitasavaltaMap_of_Egypt.jpg
Map_of_Egypt.jpg
1331x1176
freemapviewer.org
Kartta - Yhdistynyt arabitasavaltaEgypt_map_topo.jpg
Egypt_map_topo.jpg
1837x1773
freemapviewer.org
Kartta - Yhdistynyt arabitasavaltaegypt_admin_1990.jpg
egypt_admin_1990.jpg
1772x2248
freemapviewer.org
Kartta - Yhdistynyt arabitasavaltaEgypt_relief_location_map.jpg
Egypt_relief_locatio...
1055x975
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EGP Egyptin punta (Egyptian pound) £ or جم 2
ISO Kieli
AR Arabian kieli (Arabic language)
EN Englannin kieli (English language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Libya 
  •  Sudan 
  •  Israel