Saksa (Federal Republic of Germany)
![]() |
![]() |
Saksan lippu |
Saksan väkiluku on runsaat 83 miljoonaa asukasta ja pinta-ala noin 358 000 neliökilometriä. Maan pääkaupunki ja hallinnolliselta alueeltaan asukasluvultaan suurin kaupunki on noin 3,7 miljoonan asukkaan Berliini.
Saksa on yksi Euroopan unionin perustajavaltioista ja sijaitsee sen maantieteellisessä keskustassa. Saksan yhdeksän naapurimaata pohjoisesta myötäpäivään ovat Tanska, Puola, Tšekki, Itävalta, Sveitsi, Ranska, Luxemburg, Belgia ja Alankomaat. Luoteessa on Pohjanmeri ja koillisessa Itämeri.
Saksan valtiollinen alku oli 900-luvulla muotoutunut Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta, jonka Napoleon hajotti vuonna 1806. Useiden vapaakaupunkien ja pienten ruhtinaskuntien mosaiikista muodostettiin 1871 Saksan keisarikunta, virallisesti Saksan valtakunta, jonka ytimen muodosti vanha Preussin kuningaskunta. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Saksasta tuli tasavalta. Vuonna 1933 valtaan nousi julma Adolf Hitlerin johtama kansallissosialistinen diktatuuri, jonka hyökkäys Puolaan vuonna 1939 käynnisti toisen maailmansodan. Muutamassa vuodessa Saksassa ja sen vaikutuspiirissä olleilla alueilla ehdittiin surmata kuusi miljoonaa juutalaista ja miljoonittain muita vähemmistöjä holokaustiksi nimetyssä kansanmurhassa. Tappion jälkeen maa jaettiin liittoutuneiden kesken miehitysvyöhykkeisiin ja sen itäosat liitettiin Puolaan ja Neuvostoliittoon. Vuonna 1949 kolmesta läntisestä miehitysvyöhykkeestä muodostettiin Saksan liittotasavalta eli Länsi-Saksa, kun taas itäinen miehitysvyöhyke muodosti oman valtionsa, jota kutsuttiin Saksan demokraattiseksi tasavallaksi. Saksan jälleenyhdistyminen toteutui vuonna 1990, kun Saksan demokraattisen tasavallan entiselle alueelle muodostetut osavaltiot (eli liittomaat, Bundesländer) sekä yhdistetty Berliinin kaupunkiosavaltio liittyivät Saksan liittotasavaltaan.
Saksa kuuluu maailman johtaviin teollisuusmaihin. Sen ostovoimakorjattu bruttokansantuote vuonna 2022 on Kansainvälisen valuuttarahaston arvion mukaan noin 5,27 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Saksassa on vuosisatojen varrella vaikuttanut huomattava määrä luonnontieteilijöitä, filosofeja, keksijöitä ja taiteilijoita.
Saksa kuuluu lauhkeaan vyöhykkeeseen. Maan pohjoisosassa vallitsee merellinen ilmasto lämpimine kesineen ja leutoine, pilvisine talvineen. Etelämpänä mantereisempi ilmasto tuo enemmän vaihtelua: kuumemmat kesät ja kylmemmät talvet. Lisäksi Alpeilla ja paikoin Keski-Saksan ylängöillä on vuoristoilmasto.
Atlantilta tulevat keskileveysasteiden liikkuvat matalat vuorottelevat Azoreilta Keski-Eurooppaan ulottuvien korkeapaineen selänteiden kanssa, mikä pitää sään ympäri vuoden vaihtelevana. Ajoittain Alpeilta tuleva lämmin ja kuiva laskutuuli, föhn, vaikuttaa maan eteläosien säähän ja keväällä sulattaa sieltä lumet.
Pohjois-Saksan alangolla ilmasto on viileätalvinen ja lämminkesäinen. Esimerkiksi Berliinissä keskimääräinen alin lämpötila on vajaan kaksi celsiusastetta pakkasen puolella joulu-, tammi- ja helmikuussa. Kuumimmat kuukaudet ovat heinä ja elokuu, jolloin keskimääräinen ylin lämpötila on 24 astetta. Sateita saadaan ympäri vuoden 30–70 mm kuussa.
Etelä-Saksassa ilmasto on mantereisempi, ja vuoristossa on viileämpää kuin pohjoisen alangoilla. Esimerkiksi Münchenissä keskimääräinen alin lämpötila on 2–4 astetta pakkasen puolella joulu-, tammi- ja helmikuussa. Kuumimmat kuukaudet ovat heinä- ja elokuu, jolloin keskimääräinen ylin lämpötila on 23 astetta. Sateet painottuvat kesään: kesä-, heinä- ja elokuussa saadaan yli sata millimetriä kuukaudessa, tammi- ja helmikuussa alle 50 mm.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
EUR | Euro (Euro) | € | 2 |
ISO | Kieli |
---|---|
DE | Saksan kieli (German language) |