Kartta - Skotlanti (Scotland)

Maa >  Eurooppa >  Yhdistynyt kuningaskunta >  Skotlanti

Skotlanti (Scotland)

Skotlanti on maa Ison-Britannian saaren pohjoisosassa. Se käsittää suunnilleen kolmanneksen saaren pinta-alasta ja kuuluu Yhdistyneen kuningaskunnan eli Britannian valtioon.

Skotlanti solmi personaaliunionin Englannin kanssa vuonna 1603 ja yhdistyi vuonna 1707 Englannin kanssa yhdeksi valtioksi. Syyskuussa 2014 Skotlannissa järjestettiin kansanäänestys itsenäisyydestä, mutta äänestyksen voittivat itsenäistymisen vastustajat.

Skotlanti muodostaa pohjoisen kolmanneksen Ison-Britannian saaresta. Sen kokonaispinta-ala on. Skotlannilla on ainoan naapurinsa Englannin kanssa yhteistä rajaa. Se kulkee itärannikolta Tweedjoelta länteen Solway Firthiin. Skotlannin lounaiskärjestä päässä sijaitsee Irlanti, päässä koillisessa on Norja ja pohjoisessa Tanskan Färsaaret. Skotlantia ympäröivät Atlantti ja Pohjanmeri.

Skotlanti koostuu mannermaasta ja useista saariryhmistä. Mannermaa voidaan jakaa kolmeen alueeseen, Ylämaihin, Alamaihin (Central Belt) ja Eteläisiin ylänköihin. Ylämaat jakaa kahtia Glen Morin siirroslinja, missä sijaitsee myös Loch Ness. Ylämaiden eteläosassa on Grampianvuoret, jonka korkein huippu Ben Nevis on koko Britannian korkein vuori. Keskisen Skotlannin alamaat on maan asutuskeskittymä. Eteläisillä ylänköalueilla on pyöreälakisia kukkuloita ja leveitä laaksoja, joita reunustavat hedelmälliset rannikkotasangot. Vedenjakaja on lähellä länsirannikkoa, minkä takia pääosa joista virtaa itään.

Skotlantiin kuuluu yli 790 saarta. Saariston pääryhmät ovat Shetland- ja Orkneysaaret sekä Sisä- ja Ulko-Hebridit. Orkney- ja Shetlandsaaret sijaitsevat mannermaan pohjoispuolella. Länsirannikkoa täplittävät puolestaan useat saaret ja vuonot. .

 

Kartta - Skotlanti (Scotland)

Leveyspiiri / Pituuspiiri : 56° 0' 0" N / 4° 0' 0" W | Aikavyöhyke : UTC+0:0 / UTC+1 | Valuutta : GBP | Puhelin : 44  

Kartta

Google Earth-Kartta-Skotlanti
Google Earth
Nokia (yritys)-Kartta-Skotlanti
Nokia (yritys)
OpenStreetMap-Kartta-Skotlanti
OpenStreetMap
Kartta-Skotlanti-ScotlandTopo_Base_Map_VHR.png
ScotlandTopo_Base_Ma...
3097x5230
upload.wikimedia.org
Kartta-Skotlanti-Scotland_map_of_whisky_distilleries-fr.jpg
Scotland_map_of_whis...
2400x3455
upload.wikimedia.org
Kartta-Skotlanti-Scotland_map-en.jpg
Scotland_map-en.jpg
2400x3450
upload.wikimedia.org
Kartta-Skotlanti-Scotland_map-fr.jpg
Scotland_map-fr.jpg
2400x3450
upload.wikimedia.org
Kartta-Skotlanti-Scotland_topographic_map-en.jpg
Scotland_topographic...
2400x3450
upload.wikimedia.org
Kartta-Skotlanti-Scotland_topographic_map-fr.jpg
Scotland_topographic...
2400x3450
upload.wikimedia.org
Kartta-Skotlanti-scotland_topographic.jpg
scotland_topographic...
3450x2400
stewartlochhead.file...
Kartta-Skotlanti-Scotland_Administrative_Map_1947.png
Scotland_Administrat...
2000x3479
upload.wikimedia.org
Kartta-Skotlanti-scotland-map.gif
scotland-map.gif
2212x3124
www.cs.stir.ac.uk
Kartta-Skotlanti-Map-of-Scotland.jpg
Map-of-Scotland.jpg
2295x2818
www.scottish.biz
Kartta-Skotlanti-Scotland_map_blank.png
Scotland_map_blank.p...
2500x2500
upload.wikimedia.org
Kartta-Skotlanti-Scotland_map_modern.png
Scotland_map_modern....
2500x2500
upload.wikimedia.org
Kartta-Skotlanti-scotland.jpg
scotland.jpg
1701x2684
www.footiemap.com
Kartta-Skotlanti-scotland_16th.jpg
scotland_16th.jpg
1656x2232
www.emersonkent.com
Kartta-Skotlanti-map-scotland-1935.jpg
map-scotland-1935.jp...
1348x1908
www.philatelicdataba...
Kartta-Skotlanti-scotland_1808.jpg
scotland_1808.jpg
1476x1659
www.lib.utexas.edu
Kartta-Skotlanti-mountainous_areas_of_Scotland.jpg
mountainous_areas_of...
1278x1608
members.madasafish.c...
Kartta-Skotlanti-scotland_map_a4_2013.jpg
scotland_map_a4_2013...
1131x1600
3.bp.blogspot.com
Kartta-Skotlanti-IMAGE1398.JPG
IMAGE1398.JPG
1083x1600
2.bp.blogspot.com
Kartta-Skotlanti-clans-of-the-scottish-highlands-and-lowlands-map.jpg
clans-of-the-scottis...
1200x1436
www.planetware.com
1 2 3 4 5 6 

Valokuva

Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
Skotlanti
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 

Maa (alue) - Yhdistynyt kuningaskunta

Yhdistyneen kuningaskunnan lippu
Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta , virallisesti myös Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti tai Yhdistynyt kuningaskunta, on saarivaltio Pohjois-Euroopassa. Se muodostuu Englannista, Skotlannista ja Walesista, jotka sijaitsevat Ison-Britannian saarella, sekä Irlannin saarella sijaitsevasta Pohjois-Irlannista. Tämän lisäksi Yhdistyneellä kuningaskunnalla on hallussaan eräitä näiden lähellä sijaitsevia saaria ja saaristoja sekä muutamia kaukaisia meren­takaisia alueita.

Yhdistyneen kuningaskunnan pinta-ala on 243 610 neliökilometriä. Maan asukasluku on noin 64,3 miljoonaa, joten se on väkiluvultaan Euroopan unionin kolmanneksi suurin jäsenvaltio.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
GBP Englannin punta (Pound sterling) £ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
GD Gaeli (Gaelic language)
CY Kymri (Welsh language)
Kartta  
Kartta-Yhdistynyt kuningaskuntaSatellite_image_of_the_United_Kingdom.jpg
Satellite_image_of_t...
3113x4264
Kartta-Yhdistynyt kuningaskunta2000px-Map_of_United_Kingdom.svg.png
2000px-Map_of_United...
2000x2464
Kartta-Yhdistynyt kuningaskuntaMap_of_the_administrative_geography_of_the_United_Kingdom.png
Map_of_the_administr...
2806x4179
Kartta-Yhdistynyt kuningaskuntaUnited_Kingdom_map.png
United_Kingdom_map.p...
1973x3023
Kartta-Yhdistynyt kuningaskuntaUnited_Kingdom_relief_location_map.jpg
United_Kingdom_relie...
1348x2083
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Irlanti 

Nähtävyys

 mapnall@gmail.com