Kartta - Southampton

Southampton
Southampton on noin asukkaan katedraalikaupunki ja itsenäinen yhtenäishallintopiiri Hampshiren muodollisessa kreivikunnassa Etelä-Englannissa, Englannin kanaalin rannikolla. South Hampshiren metropolialueella, johon kuuluvat Southamptonin lisäksi Portsmouth, Eastleigh, Fareham ja Winchester, asuu noin 1,1 miljoonaa ihmistä.

Southampton on Ison-Britannian kolmanneksi suurin satamakaupunki ja sieltä harjoitetaan paljon Atlantin yli suuntautuvaa merenkulkua. Kaupungissa on telakka-, konepaja- ja lentokoneteollisuutta. Kaupunki perustettiin jo 400-luvulla. Vaikka sinne perustettiin yliopisto vasta vuonna 1952, sen edeltäjä Hartley Institution aloitti toimintansa jo 1862.

Roomalaisilla oli ensimmäisellä vuosisadalla Itchenjoen itärannalla Clausentum-niminen asutuskeskus. Nykyinen Southampton puolestaan kehittyi saksien Hamtunin paikalle. Henrik II antoi sille kaupunginoikeudet todennäköisesti vuosien 1154 ja 1155 aikana.

Southamptonista kasvoi keskiajalla Englannin tärkeimpiin kuulunut satama. Sieltä vietiin villaa ja vuotia, ja sitä kautta tuotiin viiniä Ranskasta. Kaupungin asemasta todistavat muun muassa 1000-luvulla rakennettu Pyhän Mikaelin kirkko ja 1100-luvulla rakennettu kuningas Juhanan palatsi.

Southampton ja sen satama menettivät merkitystään 1600- ja 1700-luvuilla, mutta kaupunki alkoi kukoistaa uudelleen, kun rautatie Lontoosta valmistui vuonna 1840. Sen jälkeen kaupungin satamaa on paranneltu useaan otteeseen. Öljytankkeriterminaali ja jalostamo perustettiin satamaan 1951, ja vuoteen 1980 mennessä Southamptonista oli kasvanut Britannian toiseksi suurin satama.

15. huhtikuuta 1912 uponnut, ja yli 1500 henkeä vienyt RMS Titanic lähti matkaan Southamptonin satamasta.

 
Kartta - Southampton
Kartta
Google Earth - Kartta - Southampton
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Southampton
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Southampton
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Southampton
OpenStreetMap
Kartta - Southampton - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Southampton - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Southampton - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Southampton - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Southampton - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Southampton - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Southampton - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Southampton - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Southampton - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Southampton - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Yhdistynyt kuningaskunta
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu
Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta , virallisesti myös Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti tai Yhdistynyt kuningaskunta, on saarivaltio Pohjois-Euroopassa. Se muodostuu Englannista, Skotlannista ja Walesista, jotka sijaitsevat Ison-Britannian saarella, sekä Irlannin saarella sijaitsevasta Pohjois-Irlannista. Tämän lisäksi Yhdistyneellä kuningaskunnalla on hallussaan eräitä näiden lähellä sijaitsevia saaria ja saaristoja sekä muutamia kaukaisia meren­takaisia alueita.

Yhdistyneen kuningaskunnan pinta-ala on 243 610 neliökilometriä ja asukasluku noin 67,8 miljoonaa.
Kartta - Yhdistynyt kuningaskunta2000px-Map_of_United_Kingdom.svg.png
2000px-Map_of_United...
2000x2464
freemapviewer.org
Kartta - Yhdistynyt kuningaskuntaunited_kingdom_pol87.jpg
united_kingdom_pol87...
1044x1228
freemapviewer.org
Kartta - Yhdistynyt kuningaskuntaTopographic_Map_of_the_UK_-_Blank.png
Topographic_Map_of_t...
1750x2545
freemapviewer.org
Kartta - Yhdistynyt kuningaskuntaSatellite_image_of_the_United_Kingdom.jpg
Satellite_image_of_t...
3113x4264
freemapviewer.org
Kartta - Yhdistynyt kuningaskuntaunited_kingdom_rel87.jpg
united_kingdom_rel87...
1032x1216
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
GBP Englannin punta (Pound sterling) £ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
CY Kymri (Welsh language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Irlanti 
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...