Kartta - St. John’s (Kanada) (St. John's)

St. John’s (St. John's)
St. John’s on kaupunki Newfoundlandin saarella Kanadan itärannikolla. Se on Newfoundland ja Labradorin provinssin pääkaupunki ja suurin kaupunki. Vuonna 2016 siellä asui noin 108 000 ihmistä.

St. John’s sijaitsee Atlantin rannalla Avalonin niemen koillisosassa Newfoundlandin saarella. Se on Pohjois-Amerikan itäisin kaupunki. Kaupungin keskusta sijaitsee St. Johnin sataman pohjoispuolella ja muu kaupunki levittäytyy kukkuloille länteen, pohjoiseen ja itään. Kaupungin aseman seudun asutus sai vuonna 1921.

 
Kartta - St. John’s (St. John's)
Kartta
Maa (alue) - Kanada
Kanadan lippu
Kanada (engl. ja ) on Pohjois-Amerikassa sijaitseva parlamentaarinen monarkia, ja liittovaltio, jonka valtionpäämies on kulloinkin hallitseva Yhdistyneen kuningaskunnan monarkki. Tällä hetkellä hallitsijana toimii Kanadan kuningas Charles III, joka on myös 14 muun itsenäisen kansainyhteisön maan päämies. Monarkkia maassa edustaa ja toimii hänen puolestaan Kanadan kenraalikuvernööri.

Kanadalla on pitkät maarajat Yhdysvaltojen kanssa etelässä ja luoteiskulmassa myös Yhdysvaltoihin kuuluvan Alaskan osavaltion suuntaan. Lisäksi vuonna 2022 Kanada ja Tanska sopivat pienen asumattoman Hansinsaaren jakamisesta Kanadan ja Tanskalle kuuluvan Grönlannin kanssa. Tämän johdosta Kanadalla on maarajaa myös Tanskan kanssa. Pohjoisessa Kanada rajoittuu Pohjoiseen jäämereen (aluevesiraja Tanskan Grönlannin kanssa koillisessa), idässä Atlantin valtamereen (aluevesiraja Ranskan Saint-Pierre ja Miquelonin kanssa) ja lännessä Tyyneenmereen. Kanada on pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin valtio (noin 10 miljoonaa neliökilometriä). Harvaan asutun maan väkiluku oli vuonna 2022 noin 38,5 miljoonaa. Kanadan viralliset kielet ovat englanti ja ranska. Kanadan pääkaupunki on Ottawa ja suurin kaupunki on Toronto. Kanada on Kansainyhteisön, Yhdistyneiden kansakunnan (YK) ja Naton jäsen.
Kartta - KanadaCanada_geological_map.JPG
Canada_geological_ma...
2000x1557
freemapviewer.org
Kartta - Kanada1084px-Canada_location_map.svg.png
1084px-Canada_locati...
1084x920
freemapviewer.org
Kartta - Kanada1380px-Canada_regions_map.svg.png
1380px-Canada_region...
1380x1319
freemapviewer.org
Kartta - KanadaCanada-satellite.jpg
Canada-satellite.jpg
1680x1050
freemapviewer.org
Kartta - Kanadacanada_pol_1999.jpg
canada_pol_1999.jpg
1050x1030
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
CAD Kanadan dollari (Canadian dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
IU Inuktitut (Inuktitut)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Yhdysvallat