Stanstedin lentoasema (London Stansted Airport)
Stanstedin lentoasema sijaitsee Essexin maakunnassa Englannissa, noin 50 kilometriä Lontoosta pohjoiseen. Lentokentän omistaa ja sitä hallinnoi Manchester Airports Group. Se on Lontoon alueen kolmanneksi vilkkain lentokenttä, heti Heathrow'n lentoaseman ja Gatwickin lentoaseman jälkeen. Monet halpalentoyhtiöt pitävät Stanstedia kotikenttänään, ja Volga-Dnepr pitää usein suurta Antonov An-124-rahtikonetta koilliseen kiitotiestä, valmiina kuljettamaan ylisuuria lasteja. Suurimman osan Atlantin yli kulkevasta rahdista vie FedEx.
Lentoasema on nimetty läheisen Stansted Mountfitchet -nimisen kylän mukaan. Lentokenttää lähinnä oleva kaupunki on Bishop's Stortford.
Stanstedin lentokentän rakensi Yhdysvaltain maavoimat vuonna 1942 pommikoneiden tukikohdaksi. Vuoteen 1944 mennessä siellä oli yli 600 lentokonetta. Tukikohta oli merkittävässä asemassa Normandian taisteluissa.
Sodan jälkeen tukikohtaa ei enää tarvittu; se siirrettiin ilmailuhallinnon alaisuuteen vuonna 1947. Yhdysvaltain asevoimat palasi vuonna 1952 suunnitellen kiitotien jatkamista mahdollista Naton alaisuuteen siirtymistä varten, mutta tätä ei koskaan tapahtunut ja lentokenttä päätyi BAA:n hallintaan vuonna 1966.
Aluksi lentokenttää käyttivät lomalentoyhtiöt, jotka etsivät vaihtoehtoja kalliimpien Heathrown ja Gatwickin lentokenttien käytölle. BAA:n ja Englannin hallituksen suunnitelmissa oli jo alusta alkaen tehdä Stanstedistä Lontoon kolmas lentokenttä, nimenomaan helpottamaan Heathrown ja Gatwicking kenttien ruuhkaa tulevaisuudessa. Lentokentän ensimmäinen terminaalirakennus avattiin vuonna 1969 ja sitä laajennettiin seuraavana vuonna kasvavien matkustajamäärien vuoksi.
Vuonna 1984 hallitus hyväksyi kaksivaiheisen suunnitelman kehittää Stanstedia: itse kenttää ja terminaalirakennusta. Parannusten tarkoituksena oli kasvattaa lentokentän kapasiteettia 15 miljoonaan matkustajaan vuodessa. Nykyistä terminaalia alettiin rakentaa vuonna 1986 ja se valmistui vuonna 1991.
Alustavien suunnitelmien mukaan lentokenttään oltaisiin lisäämässä kolme uutta kiitotietä. Jos Uttlesfordin kunnanhallitus hyväksyy nykyisen suunnitelman, Stanstediin tehdään rinnakkaiskiitotie, jonka pitäisi kasvattaa lentokentän kapasiteettia vuoden 2000 12 miljoonasta 74 miljoonaan vuoteen 2030 mennessä.
Vuonna 2004 matkustajien määrä Stanstedin lentokentällä nousi 11,7 prosenttia 20,9 miljoonaan. Vertailun vuoksi matkustajamäärät Heathrown kentällä nousivat 6,2 prosenttia 67,1 miljoonaan matkustajaan, ja Gatwickin kentällä 5 prosenttia 31,4 miljoonaan matkustajaan.
Kesäkuussa 2013 kentällä aloitettiin 80 miljoonan punnan terminaalin kehityshanke, jonka oli suunniteltu valmistuvan vuoden 2015 loppuun mennessä. Ensimmäisenä hankkeesta valmistui 6. joulukuuta 2013 uusi turvatarkastusalue, joka sijoitettiin terminaalin eteläpuolelle rakennettuun uuteen rakennukseen. Uudessa turvatarkastusalueessa oli 22 tarkastuslinjaa edeltävän 18 sijaan ja 20 koneeseennousukorttiskanneria.
Stanstedin kilpailijakenttä on Luton.

IATA Code | STN | ICAO Code | EGSS | FAA Code | |
---|---|---|---|---|---|
Puhelin | 0870 000 0303 | Faksi | 01279 662066 | Sähköposti | |
Kotisivu | Hyperlinkki |
Kartta - Stanstedin lentoasema (London Stansted Airport)
Kartta
Maa (alue) - Yhdistynyt kuningaskunta
![]() |
![]() |
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu |
Yhdistyneen kuningaskunnan pinta-ala on 243 610 neliökilometriä ja asukasluku noin 67,8 miljoonaa.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
GBP | Englannin punta (Pound sterling) | £ | 2 |
ISO | Kieli |
---|---|
EN | Englannin kieli (English language) |
CY | Kymri (Welsh language) |