Kartta - Suomen Kansallisooppera ja -baletti (Finnische Nationaloper)

Suomen kansallisooppera ja -baletti Helsingissä on Suomen ainoa ammattimainen oopperatalo. Kansallisoopperassa esitetään oopperoita ja baletteja sekä konsertteja. Kansallisoopperalla on oma ammattilaisorkesteri, Suomen Kansallisoopperan orkesteri, jossa on 104 oopperamuusikkoa. Kansallisoopperan 50-jäseninen kuoro on Suomen ainoa päätoiminen ammattikuoro. Oopperassa toimii myös 50 laulajan lapsikuoro. Oopperasolisteista kahdeksan on vakinaisia ja lisäksi käytetään vierailijoita. Suomen kansallisbaletissa on 86 tanssijaa. Vuonna 2022 Kansallisoopperassa toimii kuukausipalkkaisesti noin 550 työntekijää 33 maasta.

Kansallisoopperan pääjohtaja on vuodesta 2018 ollut Gita Kadambi. Oopperan taiteellisena johtajana on vuodesta 2013 toiminut Lilli Paasikivi. Kansallisbaletin taiteellinen johtaja on Javier Torres. Hän aloitti tehtävässään elokuussa 2022. Oopperan ja baletin ylikapellimestarina aloitti vuoden 2022 alusta Hannu Lintu; hänen kautensa kestää neljä ja puoli vuotta.

Suomen kansallisoopperaa ja -balettia ylläpitää Suomen kansallisoopperan ja -baletin sr. (entiseltä nimeltään Suomen Kansallisoopperan säätiö).

Kansallisooppera ja -baletti toimii vuonna 1993 valmistuneessa oopperatalossa, joka sijaitsee Hesperian puiston pohjoisreunassa, Mannerheimintien ja Helsinginkadun risteyksessä lähellä Töölönlahtea. Sen takana Töölönlahden puolella oleva kadunpätkä on Oopperan 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi nimetty Oopperankujaksi.

Ooppera jatkoi toimintaansa koko sota-ajan vaikka teatterirakennus vaurioituikin lievästi talvisodan pommituksissa. Esityksiä haittasi myös se, että miespuolisista työntekijöistä suuri osa oli rintamalla. Näyttävimmän sotilasuran teki tenori Alfons Almi, jolle ehdotettiin Mannerheim-ristiä ansioistaan suorasuuntaustykin johtajana. Sodan aikana perustettiin Oopperan balettikoulu (nykyään nimeltään Suomen Kansallisoopperan ja -baletin balettioppilaitos).

Sotien jälkeen esitettiin perinteistä oopperaa, mutta ohjelmassa oli myös Benjamin Brittenin ja Carl Nielsenin teoksia. Soini toteutti myös suunnitelmansa ulkomaiden- ja maaseutukiertueista. Oopperan baletti (1946) ja Madetojan Pohjalaisia (1950) vierailivat Tukholmassa. Myös yhteydet kansainvälisiin oopperapiireihin tiivistyivät, ja Suomalaisessa oopperassa alkoi esiintyä enenevässä määrin ulkomaisia kapellimestareita ja laulajia; muun muassa slovenialainen Leo Funtek toimi kapellimestarina vuosina 1925–1959. Vuonna 1956 Suomen Kansallisoopperaksi nimetty entinen Suomalainen Ooppera pyrki seuraamaan ulkomaista modernismia, ja 1960-luvulla sen ohjelmistoon pääsivät jo Alban Bergin Wozzeck ja Lulu.

1960-luvulle tultaessa uusia suomalaisia oopperoita nähtiin harvoin, sillä koko vuosikymmenen aikana Kansallisoopperassa oli vain neljä kantaesitystä. Vuonna 1967 tapahtui kuitenkin useita merkittäviä seikkoja, jotka loivat pohjaa oopperan renessanssille 1970-luvulla: Kansallisoopperassa esitettiin vuonna 1967 Suomen itsenäisyyden 50-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä ensi kertaa Aarre Merikannon Juha ja paljon huomiota herättänyt Tauno Pylkkäsen ooppera Tuntematon sotilas.

Käännekohtaa kotimaisten oopperoiden nousulle merkitsi 1970-luvun jälkipuolisko. Vuonna 1975 Savonlinnan Oopperajuhlilla kantaesitettiin Aulis Sallisen Ratsumies ja Kansallisoopperassa Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset. Sallisen Punainen viiva sai kantaesityksensä Kansallisoopperassa 1978. Suomalaisen uuden oopperamusiikin maine kasvoi ulkomaillakin Suomen Kansallisoopperan vierailtua vuonna 1979 Lontoossa Sadler’s Wellsin teatterissa, ja molemmat esitetyt teokset, Viimeiset kiusaukset ja Punainen viiva, saivat myönteisen vastaanoton.