Kartta - Terengganu

Terengganu
Terengganu (ترڠڬانو jawiksi) on Malesian osavaltio. Se sijaitsee Malesian mantereen puoleisen osan koillisella rannikolla. Kelantan on osavaltion länsipuolella ja Pahang eteläpuolella. Itäpuolella on Etelä-Kiinan meri. Osavaltion pinta-ala on 12 955 neliökilometriä ja asukasluku noin 1 miljoona. Osavaltion pääkaupunki on Kuala Terengganu. Osavaltio on rikastunut öljyvarannoistaan ja alueella on kehitetty myös turismia. Osavaltion alueella sijaitsevat Perhentian-saaret.

Terengganu on pienenä sulttaanikuntana joutunut historiansa aikana useasti suurempien maiden valtaan. Terengganusta on löytynyt kivikirjoituksia, joiden perusteella saattaa olla mahdollista, että alueelle on perustettu islamilainen valtio jo 1300-luvulla. Kuitenkin 1400-luvulla Terengganua hallinneen Malakan sulttaanikunnan uskotaan islamilaistuneen alueella ensimmäisenä, 1420-1440-luvuilla. Malakasta islam levisi muualle Malakan niemimaalle. Malakan kukistuttua 1511 Terengganu siirtyi Johoren sulttaanikunnan hallintaan. 1700-luvulle tultaessa Terengganu oli kuitenkin yhä vahvemmin Bangkokin vallan alla.

Vuonna 1909 Terengganu siirrettiin Siamilta Britannian suojelukseen. Alue säilyi kuitenkin liittoutumattomana, eikä liittynyt Liittoutuneisiin malaijivaltioihin.

Toisessa maailmansodassa ja japanilaismiehityksen aikana alue palasi lyhytaikaisesti Thaimaan hallintaan. Sodan jälkeen Terengganu liittyi Malaijan federaatioon, joka itsenäistyi Britanniasta vuonna 1957. Malesian liittovaltion muodostamisen jälkeen Terengganusta tuli Malesian osavaltio.

 
Kartta - Terengganu
Kartta
Google Earth - Kartta - Terengganu
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Terengganu
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Terengganu
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Terengganu
OpenStreetMap
Kartta - Terengganu - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Terengganu - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Terengganu - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Terengganu - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Terengganu - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Terengganu - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Terengganu - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Terengganu - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Terengganu - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Terengganu - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Malesia
Malesian lippu
Malesia on valtio Kaakkois-Aasiassa. Sen pääkaupunki on Kuala Lumpur. Malesian väkiluku on noin 30 miljoonaa ja pinta-ala 329 847 neliökilometriä. Malesian naapurimaat ovat Thaimaa, Indonesia, Singapore ja Brunei. Maan virallinen kieli on malaiji.

Malesia muodostuu kahdesta toisistaan selvästi erillään sijaitsevasta alueesta. Länsi-Malesian muodostaa Malakan niemimaan eteläosa, entinen Malaija, kun taas Itä-Malesiaan kuuluu Borneon saaren pohjoisosa Bruneita lukuun ottamatta.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
MYR Malesian ringgit (Malaysian ringgit) RM 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
ZH Kiinan kieli (Chinese language)
MS Malaijin kieli (Malay language)
ML Malajalam (Malayalam language)
PA Pandžabi (Panjabi language)
TA Tamili (Tamil language)
TE Telugu (Telugu language)
TH Thain kieli (Thai language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Brunei 
  •  Indonesia 
  •  Thaimaa 
Hallinnollinen alue
Maa, State, Alue,...
Kaupunki, Kylä,...