Kartta - Thessaloniki (Dimos Thessaloniki)

Thessaloniki (Dimos Thessaloniki)
Thessaloniki on Kreikan kaupunki ja samanniminen kunta (Δήμος Θεσσαλονίκης, Dímos Thessaloníkis), joka sijaitsee Thessalonikin alueyksikössä Keski-Makedonian alueella. Kaupunki on Keski-Makedonian pääkaupunki sekä alueyksikkönsä hallinnollinen keskus. Koko kunnan pinta-ala on 20,85 neliökilometriä ja väkiluku. Varsinaisen Thessalonikin kaupungin väkiluku on ja koko metropolialueen väkiluku (vuonna 2011).

Thessaloniki on Kreikan toiseksi suurin kaupunki ja koko kreikkalaisen Makedonian keskus. Se sijaitsee Thermaïkóslahden pohjukassa Chalkidikín niemimaan juuressa. Kaupunkia kutsutaan usein Kreikassa myös nimellä Saloniki (Σαλονίκη). Thessaloniki on tärkeä teollisuus- ja talouskeskus ja yliopistokaupunki sekä pohjoisen Kreikan tärkein satama.

Thessalonikin kaupunginosia Thessalonikin kunnan alueella ovat:

Ylemmällä tasolla kunta jakaantuu vuoden 2011 kuntauudistuksesta lähtien kahteen kunnallisyksikköön, jotka vastaavat uudistusta edeltäneitä kuntia. Ne ovat Thessaloniki (väkiluku ) ja Triandría.

 
Kartta - Thessaloniki (Dimos Thessaloniki)
Kartta
Google Earth - Kartta - Thessaloniki
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Thessaloniki
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Thessaloniki
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Thessaloniki
OpenStreetMap
Kartta - Thessaloniki - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Thessaloniki - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Thessaloniki - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Thessaloniki - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Thessaloniki - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Thessaloniki - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Thessaloniki - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Thessaloniki - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Thessaloniki - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Thessaloniki - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Kreikka
Kreikan lippu
Kreikka, virallisesti Kreikan tasavalta tai Helleenien tasavalta , on valtio Etelä-Euroopassa, Balkanin niemimaan Välimeren ympäröimässä eteläkärjessä. Maa käsittää Manner-Kreikan lisäksi myös laajan saariston. Kreikan väkiluku on noin 10,8 miljoonaa ja pinta-ala 131 957 neliökilometriä. Sen pääkaupunki ja suurin kaupunki on Ateena.

Kreikan sijainti on strateginen Euroopan, Aasian ja Afrikan risteämäkohdassa. Maan naapurimaat ovat Albania, Pohjois-Makedonia, Bulgaria ja Turkki. Kreikka jaetaan perinteisesti yhdeksään maantieteelliseen alueeseen, jotka ovat Manner-Kreikan Keski-Kreikka, Peloponnesos, Thessalia, Epeiros, Makedonia ja Traakia sekä saariston Egeanmeren saaret, Jooniansaaret ja Kreeta. Kreikka on vuoristoinen ja maanjäristysherkkä. Saaristoon kuuluu laskutavasta riippuen 2 000–6 000 saarta. Maan rannikko on Euroopan pisin.
Kartta - KreikkaSatellite_image_of_Greece_in_March_2003.jpg
Satellite_image_of_G...
3156x3144
freemapviewer.org
Kartta - Kreikkaimage.jpg
image.jpg
1403x1904
freemapviewer.org
Kartta - KreikkaGreece_relief_location_map.jpg
Greece_relief_locati...
1003x825
freemapviewer.org
Kartta - Kreikkaimage.jpg
image.jpg
1403x1904
freemapviewer.org
Kartta - Kreikka1003px-Greece_location_map.svg.png
1003px-Greece_locati...
1003x825
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
EL Kreikan kieli (Greek language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Turkki 
  •  Albania 
  •  Bulgaria 
  •  Pohjois-Makedonia 
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...