Kartta - Al-Tur (Egypti) (El-Tor)

Al-Tur (El-Tor)
Al-Tur on pikkukaupunki Egyptin Siinain niemimaalla. Paikalla on pitkä historia ja aikanaan se tunnettiin esimerkiksi satamastaan ja vanhasta bysanttilaisesta luostaristaan, joka nykyisin on raunioitunut. Osa asukkaista on kuitenkin edelleen kristittyjä. Al-Turin asukasluku oli vuonna 2006 19 826.

Al-Tur oli pitkään yksi Siinain niemimaan parhaimmista satamista. Sen edustalla ei ollut alueelle tyypillisiä koralliriuttoja, minkä lisäksi lähellä oli vedenlähteitä. Sen tunsivat jo antiikin kreikkalaiset. Agatharkhides ja Diodoros mainitsevat sen nimellä Poseídiū (Ποσείδιου). Myöhemmin käytettiin myös nimeä Raïthon (Ραϊθον) tai Raitho (Ραηθω) paikallisen arabiheimon mukaan. Maininta jälkimmäisestä paikasta bysantinaikaisesta teoksessa Suidas viitannee erityisesti paikalliseen luostariin. Luostari rakennettiin Bysantin keisari Justinianuksen kaudella 500-luvulla. Sen rauniot löydettiin vuonna 1984 ja ne ovat Egypti aielistalla unescon maailmanperintöluetteloon. Paikallisen luostarin lisäksi al-Turista lähti karavaaneja Pyhän Katariinan luostarille.

Arabien vallattua alueen al-Turin satama tunnettiin esimerkiksi Mekkaan kulkevia pyhiinvaeltajia kuljettaneiden alusten satamana. Osmanisulttaani Murad rakennutti paikallisen luostarin viereen nykyisin jo raunioituneen linnoituksen Kalat al-Tur. Se alkoi kuitenkin menettää merkitystään varsinkin sen jälkeen, kun portugalilaiset purjehtijat löysivät merireitin suoraan Intiaan. Paikkakunta taantui lähinnä pieneksi kalastajakyläksi. 1700-luvulla se toipui jonkin verran, kun paikalle rakennettiin pyhiinvaltajien karanteeniasema. 1970-luvulla alettiin puolestaan hyödyntää öljyesiintymiä Suezinlahdella.

 
Kartta - Al-Tur (El-Tor)
Kartta
Google Earth - Kartta - Al-Tur (Egypti)
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Al-Tur (Egypti)
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Al-Tur (Egypti)
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Al-Tur (Egypti)
OpenStreetMap
Kartta - Al-Tur - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Al-Tur - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Al-Tur - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Al-Tur - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Al-Tur - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Al-Tur - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Al-Tur - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Al-Tur - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Al-Tur - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Yhdistynyt arabitasavalta
Egyptin lippu
Yhdistynyt arabitasavalta (arabiaksi:الجمهورية العربية المتحدة al-Jumhūriyya al-ʿarabiyya al-muttaḥida) oli Egyptin ja Syyrian tasavaltojen muodostama liittovaltio, joka oli olemassa vuosina 1958–1961. Liittovaltio hajosi Syyriassa tapahtuneeseen sotilasvallankaappaukseen, mutta silti Egypti käytti itsestään Yhdistyneen arabitasavallan nimeä aina vuoteen 1971. Sana "arabitasavalta" sisältyy tänäkin päivänä Egyptin ja Syyrian virallisiin nimiin.

1. helmikuuta 1958 otettiin ensimmäiset askeleet kohti ensimmäistä panarabialaista valtiota, kun syyrialaiset poliitikot ja sotilashenkilöt ehdottivat Egyptin presidentille Gamal Abdel Nasserille näiden kahden valtion yhdistämistä. Nämä kaksi valtiota muodostaisivat alun yhdelle suurelle Panarabialle, johon muutkin arabivaltiot liittyisivät. Panarabialaisuudella oli suurta kannatusta Syyriassa, jossa arabinationalistit olivat Syyrian itsenäistymisestä 1943 lähtien tavoitelleet vanhaa Suur-Syyriaa tai suurta yhteistä arabien muodostamaa arabitasavaltaa. Syy siihen, minkä takia syyrialaiset halusivat yhteen Nasserin Egyptin kanssa, oli se, että Nasser oli vuoden 1956 Suezin kriisin jälkeen koko arabimaailman suuri sankari.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EGP Egyptin punta (Egyptian pound) £ or جم 2
ISO Kieli
AR Arabian kieli (Arabic language)
EN Englannin kieli (English language)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Libya 
  •  Sudan 
  •  Israel