Kartta - Toronton yliopisto (University of Toronto)

Toronton yliopisto (University of Toronto)
Toronton yliopisto Toronton kaupungissa, Ontarion provinssissa, on Kanadan suurin, julkinen yliopisto.

Se perustettiin 15.

maaliskuuta vuonna 1827 King’s College -nimisenä.

Se oli aluksi brittien siirtomaahallinnon ja Englannin kirkon ohjauksessa, mikä vähensi yliopiston suosiota.

Kirkollinen kytkentä purettiin vuoden 1849 lopussa ja yliopisto sai nykyisen nimensä vuoden 1850 alussa.

 
Kartta - Toronton yliopisto (University of Toronto)
Kartta
Maa (alue) - Kanada
Kanadan lippu
Kanada (engl. ja ) on Pohjois-Amerikassa sijaitseva parlamentaarinen monarkia, ja liittovaltio, jonka valtionpäämies on kulloinkin hallitseva Yhdistyneen kuningaskunnan monarkki. Tällä hetkellä hallitsijana toimii Kanadan kuningas Charles III, joka on myös 14 muun itsenäisen kansainyhteisön maan päämies. Monarkkia maassa edustaa ja toimii hänen puolestaan Kanadan kenraalikuvernööri.

Kanadalla on pitkät maarajat Yhdysvaltojen kanssa etelässä ja luoteiskulmassa myös Yhdysvaltoihin kuuluvan Alaskan osavaltion suuntaan. Lisäksi vuonna 2022 Kanada ja Tanska sopivat pienen asumattoman Hansinsaaren jakamisesta Kanadan ja Tanskalle kuuluvan Grönlannin kanssa. Tämän johdosta Kanadalla on maarajaa myös Tanskan kanssa. Pohjoisessa Kanada rajoittuu Pohjoiseen jäämereen (aluevesiraja Tanskan Grönlannin kanssa koillisessa), idässä Atlantin valtamereen (aluevesiraja Ranskan Saint-Pierre ja Miquelonin kanssa) ja lännessä Tyyneenmereen. Kanada on pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin valtio (noin 10 miljoonaa neliökilometriä). Harvaan asutun maan väkiluku oli vuonna 2022 noin 38,5 miljoonaa. Kanadan viralliset kielet ovat englanti ja ranska. Kanadan pääkaupunki on Ottawa ja suurin kaupunki on Toronto. Kanada on Kansainyhteisön, Yhdistyneiden kansakunnan (YK) ja Naton jäsen.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
CAD Kanadan dollari (Canadian dollar) $ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
IU Inuktitut (Inuktitut)
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Yhdysvallat