Kartta - Vuosaari

Maa >  Eurooppa >  Suomi >  Uudenmaan maakunta >  Helsinki >  Helsinki >  Vuosaari

Vuosaari

Vuosaari on meren rannalla sijaitseva Helsingin 54. kaupunginosa ja peruspiiri Itä-Helsingissä. Se on pinta-alaltaan (17,07 km²) Helsingin suurin kaupunginosa. Vuosaaressa sijaitsevat laajat Uutelan, Meri-Rastilan, Kallahdenniemen ja Mustavuoren ulkoilualueet. Se liitettiin Helsinkiin 1966 Helsingin maalaiskunnasta (nykyisestä Vantaasta), jolloin se menetti lähes koko rannikkonsa.

Vuosaaressa oli vuoden 2014 alussa asukkaita lähes 37 000. Työpaikkoja alueella on asukaslukuun nähden vähän, vain hieman yli 5 000 (31.12.2012), minkä takia päivittäinen työmatkaliikenne alueelta on suurta. Vuosaaren työssäkäyvistä 10 prosenttia työskentelee Vuosaaren peruspiirin alueella. . Marraskuun 2008 viimeisenä päivänä avatun Vuosaaren sataman myötä työpaikkojen määrän arvioitiin nousseen noin 4 000:lla. Vuosaaren asukkaista suomenkielisiä on 76,3 prosenttia, ruotsinkielisiä 5,2 prosenttia ja muunkielisiä 18,5 prosenttia (1.1.2013). Väestö on hieman nuorempaa kuin kaupungissa keskimäärin; alle 16-vuotiaita on 18,8 % asukkaista, kun koko Helsingissä osuus on 14,5 prosenttia (1.1.2013). Vuokra-asuntojen osuus Vuosaaressa on 42,4 prosenttia eli hieman pienempi kuin koko kaupungissa (44,7 prosenttia, 1.1.2013).

Vuosaaren kaupunginosa ja peruspiiri jakaantuu seuraaviin osa-alueisiin, joista viidellä ensiksi mainitulla on merkittävästi asutusta: Keski-Vuosaari, Kallahti, Meri-Rastila, Rastila, Aurinkolahti, Uutela, Niinisaari, Nordsjön kartano ja Mustavuori.

Vuosaaren keskustassa on kauppakeskus Columbus ja vuonna 1998 valmistunut metroasema. Kulttuurikeskus Vuotalo, urheilutalo (jossa uimahalli) ja lukio ovat kauppakeskus Columbuksen välittömässä läheisyydessä. Kauppakeskuksen vieressä on Cirrus, 26-kerroksinen asuinkerrostalo, jonka korkeus on 92 metriä.

Vuosaaren osa-alueista Rastila on pääasiassa pientaloaluetta, ja siellä sijaitsee Rastilan kartanon päärakennuksen ympärillä myös Rastilan leirintäalue. Keski-Vuosaari ja Meri-Rastila ovat tyypillisiä 1960- ja 1990-luvulla rakennettuja lähiöitä. Uutela ja Mustavuori ovat laajoja viheralueita, kuten myös Kallahdenniemi ja Meri-Rastilan osa-alueella sijaitseva Ramsinniemi, joissa on myös vanhoja huviloita.

Vuosina 1991–2000 rakennettu Kallahti on tiivis ja moderni asuinalue. Talot ovat suhteellisen matalia, mikä tuo väljyyttä. Puuton Mustankivenpuisto on Kallahden keskuspiste, ihmisen muovaama ympäristötaideteos, lähempänä golfkenttää kuin luonnontilaista puistoa. Puiston pohjoispäässä rakennusten fasadit ovat kaarevia.

Kallahden lounaisnurkassa on pieni merenrantapuisto, Ullaksenpuisto, jonka itäpäässä on venesatama. Venesataman jälkeen alkaa rantakatu, "Itä-Helsingin Riviera". Rantakadun Kallahden puoleinen osa eli Hiekkajaalanranta tekee loivan mutkan. Kallahden rantatalot ovat tässä mutkassa ja Hiekkalaiturintien eteläpäässä, jossa sisämaahan työntyy pieni kanava. Iiluodontie ja Lillkalvikinpuiston länsireuna toimivat Kallahden ja Aurinkolahden rajana.

Aurinkolahti on uudempi alue, rakennettu vuosina 2000–2008 asunnoiksi. Asukkaiden keskitulo on korkeampi kuin muualla Vuosaaressa, samaa luokkaa kuin Töölössä ja Lauttasaaressa. Asemakaava on selkeä. Alueen keskellä on kolme pientä puistoa ja pientaloja kerrostalokortteleiden sisällä. Alueella sijaitsi aiemmin myös Pauligin tehdas, mutta se muutti Vuosaaren satamaan vuonna 2009. Tehdas purettiin vuonna 2012, ja sen paikalle rakennetaan kerrostaloja.

Keskuspiste on Aurinkolahdenaukio, jonka itäpuolella on pitkä hiekkaranta. Alue päättyy venesatamaan, jonka päästä työntyy sisämaahan kahdella putouksella varustettu kanava. Kanavan pohjoispäässä on puoliympyränmuotoinen amfiteatterimainen talo.

Vuosaaren itäosassa sijaitsee Helsingin rahtilaivasatama, Vuosaaren satama, joka otettiin käyttöön vuonna 2008. Satama rajautuu lännessä golf-kenttään, pohjoisessa Mustavuoreen ja Vuosaarenhuippuun ja etelässä mereen ja venesatamaan. 

Kartta - Vuosaari

Leveyspiiri / Pituuspiiri : 60° 12' 35" N / 25° 8' 31" E | Aikavyöhyke : UTC+2:0 / UTC+3 | Valuutta : EUR | Puhelin : 358  

Kartta

Google Earth-Kartta-Vuosaari
Google Earth
Nokia (yritys)-Kartta-Vuosaari
Nokia (yritys)
OpenStreetMap-Kartta-Vuosaari
OpenStreetMap
Kartta-Vuosaari-Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta-Vuosaari-Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta-Vuosaari-OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta-Vuosaari-OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta-Vuosaari-OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta-Vuosaari-CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta-Vuosaari-CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta-Vuosaari-OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta-Vuosaari-Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta-Vuosaari-Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite

Valokuva

Vuosaari-Nimen alkuperä-Tiedosto:Sisään Columbus
Nimen alkuperä
Tiedosto:Sisään Columbus
Vuosaari-Historia-Tiedosto:Vuosaaren tornitalo 2010 2
Historia
Tiedosto:Vuosaaren tornitalo 2010 2
Vuosaari
Vuosaari
Vuosaari
Vuosaari
Vuosaari
Vuosaari
Vuosaari
Vuosaari
Vuosaari
Vuosaari
Vuosaari
Vuosaari
Vuosaari
Vuosaari
Vuosaari
Vuosaari
Vuosaari
Vuosaari
Vuosaari
Vuosaari
Vuosaari
Vuosaari
1 

Maa (alue) - Suomi

Suomen lippu
Suomen tasavalta eli Suomi on Pohjoismaihin kuuluva valtio Pohjois-Euroopassa Itämeren rannalla. Se rajautuu idässä Venäjään ja siihen kuuluvaan Karjalan tasavaltaan, pohjoisessa Norjaan ja lännessä Ruotsiin. Etelässä lähin naapurimaa on Viro Suomenlahden eteläpuolella. Suomen pääkaupunki ja suurin kaupunki on Helsinki.

Köppenin ilmastoluokituksessa Suomi kuuluu lumi- ja metsäilmaston kostea- ja kylmätalviseen tyyppiin. Kasvillisuusvyöhykkeistä Suomi kuuluu pääosin pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) 2
ISO Kieli
SV Ruotsin kieli (Swedish language)
FI Suomen kieli (Finnish language)
Kartta  
Kartta-SuomiFinland_regions.png
Finland_regions.png
683x1000
Kartta-SuomiFinnish_municipalities_2007.png
Finnish_municipaliti...
1905x3296
Kartta-Suomi872px-Finland_location_map.svg.png
872px-Finland_locati...
872x1718
Kartta-SuomiFinland_1996_CIA_map.jpg
Finland_1996_CIA_map...
1662x2000
Kartta-SuomiEv17612_Scandinavia.A2002149.0945.250mFINLANDONLY.jpg
Ev17612_Scandinavia....
2862x4732
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Norja 
  •  Ruotsi 
  •  Venäjä 

Facebook

 mapnall@gmail.com