Kartta - Şəkin piirikunta (Shaki Rayon)

Şəkin piirikunta (Shaki Rayon)
Şəkin piirikunta on paikallishallintoalue Azerbaidžanissa.

Vuonna 1930 perustetun piirin pinta-ala on 2 432,75 neliökilometriä.

Asukkaita on 171 800 henkeä (vuonna 2010).

Şəkin piiri sijaitsee Azerbaidžanin luoteisosassa.

Se rajoittuu pohjoisessa Venäjään kuuluvaan Dagestaniin, idässä Oğuzin ja Qəbələn, etelässä Ağdaşin ja Yevlaxin sekä lännessä Qaxin piirikuntiin.

 
Kartta - Şəkin piirikunta (Shaki Rayon)
Kartta
Maa (alue) - Azerbaidžan
Azerbaidžanin lippu
Azerbaidžanin tasavalta eli Azerbaidžan on sisämaavaltio Kaukasiassa Kaspianmeren rannalla. Naapurimaita ovat Georgia luoteessa, Armenia lännessä, Venäjä pohjoisessa ja Iran etelässä. Azerbaidžanille kuuluva Nahitševanin autonominen tasavalta sijaitsee erillään muusta maasta sen lounaispuolella Iranin, Turkin ja Armenian ympäröimänä. Azerbaidžanin keskellä sijaitsee itsenäiseksi julistautunut kiistanalainen Vuoristo-Karabahin alue. Azerbaidžanin tasavalta on ollut Euroopan neuvoston jäsen vuodesta 2001. Maan lähes 10 miljoonasta asukkaasta suurin osa on šiiamuslimeita ja etnisesti azereita. Valtio on virallisesti demokraattinen, mutta esimerkiksi Human Rights Watch ja Freedom House pitävät sitä autoritäärisenä. Kaikkien maassa järjestettyjen vaalien vapautta on arvosteltu.

Azerbaidžanin nimen alkuperästä on kaksi teoriaa. Yhden teorian mukaan nimi tulee Aleksanteri Suuren aikana eläneen persialaisen ruhtinas Atropatesin nimestä. Toisen mukaan nimi on johdettu persian kielen tulta tarkoittavasta sanasta azer, jolla oli ehkäpä viitattu alueen zarathustralaisiin tulitemppeleihin. Historiallisesti nimeä Azerbaidžan on käytetty useammin nykyisen Iranin azeriväestön asuttamista pohjoisosista, kuin varsinaisesta nykyisen Azerbaidžanin alueesta. Ennen 1900-lukua ulkopuoliset viittasivat azereihin usein nimillä "Kaukasian tataarit", "turkkilaiset" tai yksinkertaisesti "muslimit".
Kartta - Azerbaidžanimage.jpg
image.jpg
1407x1646
freemapviewer.org
Kartta - AzerbaidžanMap-Azerbaijan-1991-2009.jpg
Map-Azerbaijan-1991-...
2305x1682
freemapviewer.org
Kartta - AzerbaidžanAzerbaijan_Topography.png
Azerbaijan_Topograph...
1705x1348
freemapviewer.org
Kartta - AzerbaidžanAzerbaijan_Map_ADRandAR_En.jpg
Azerbaijan_Map_ADRan...
1134x1126
freemapviewer.org
Kartta - AzerbaidžanAzerbaijan_railway_map.png
Azerbaijan_railway_m...
2800x2144
freemapviewer.org
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
AZN Azerbaidžanin manat (Azerbaijani manat) ₼ 2
ISO Kieli
HY Armenian kieli (Armenian language)
AZ Azerin kieli (Azerbaijani language)
RU Venäjän kieli (Russian language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Armenia 
  •  Georgia 
  •  Iran 
  •  Turkki 
  •  Venäjä