Argentiinan peso

Argentiinan peso
$
Argentiinan peso (myös nuevo peso argentino tai peso convertible) on Argentiinan rahayksikkö ja sen lyhenne on ARS. Yksi Argentiinan peso jakaantuu sataan centavoon. Peso-nimitystä on käytetty myös useista aiemmista argentiinalaisista valuutoista.

* Tämänhetkinen kurssi

* Setelit Argentiinasta (bis-ans-ende-der-welt.net)

Maa (alue)
  • Argentiina
    Argentiinan tasavalta eli Argentiina (, IPA: [reˈpuβlika aɾxenˈtina] ) on valtio Etelä-Amerikan eteläosassa Atlantin länsirannikolla. Argentiina ulottuu trooppisesta pohjoisesta Etelä-Amerikan antarktiseen eteläkärkeen. Sen naapurimaita ovat Bolivia, Brasilia, Chile, Paraguay ja Uruguay. Argentiina on pinta-alaltaan maailman kahdeksanneksi suurin valtio ja se on Brasilian jälkeen Etelä-Amerikan toiseksi suurin. Se ulottuu tropiikista 54. leveyspiirille ja sen maisemat vaihtelevat Andien jäätiköistä pampan lakeuksille ja Amazonin sademetsään. Maan eläinpopulaatioon kuuluu niin apinoita, jaguaareja kuin pingviinejäkin.

    Argentiina on YK:n perustajajäsen ja kuuluu G20-maihin. Argentiinasta, Brasiliasta ja Chilestä on toisinaan käytetty yhteisnimitystä ABC-valtiot. 1800-luvun alussa itsenäistyneen valtion johdossa ovat vuorotelleet niin sotilaat, konservatiivit kuin vasemmistolaisetkin johtajat.