Valuutta - Burundin frangi

Valuutta  >  Burundin frangi

Burundin frangi

Fr
Burundin frangi (BIF) on Burundin rahayksikkö. Omat kolikot ovat Djboutissa olleet käytössä vuodesta 1916 lähtien. Burundin frangi jakaantuu 100 centimeen.

Maa (alue)

Burundi

Burundi, virallisesti Burundin tasavalta, on pieni valtio Itä-Afrikassa suurten järvien alueella. Se rajautuu pohjoisessa Ruandaan, etelässä ja idässä Tansaniaan ja lännessä Kongon demokraattiseen tasavaltaan. Burundilla ei ole rannikkoa, mutta sillä on lounaassa rantaviivaa Tanganjikajärvellä.

Twat, tutsit ja hutut ovat asuneet Burundin alueella siitä lähtien, kun valtio muodostui viisi vuosisataa sitten. Tutsit hallitsivat Burundia kuningaskuntana yli 200 vuoden ajan. 1900-luvun alussa Saksa ja Belgia kuitenkin miehittivät alueen, jolloin Burundi ja Ruanda yhdistettiin Ruanda-Urundi-nimiseksi eurooppalaisten siirtomaaksi. Poliittisia levottomuuksia esiintyi koko alueella tutsien ja hutujen välisten sosiaalisten erojen vuoksi. Ne saivat Burundissa aikaan sisällissodan 1900-luvun puolivälin jälkeen. Nykyään Burundia hallitaan edustuksellisena demokratiana, jossa on presidenttivaltainen järjestelmä. 62 prosenttia burundilaisista on katolilaisia, 8–10 prosenttia muslimeita ja loput seuraavat alkuperäistä animistista uskontoa tai protestanttista kristillisyyttä.

Kieli

Burundian franc (English)  Franco del Burundi (Italiano)  Burundese frank (Nederlands)  Franc burundais (Français)  Burundi-Franc (Deutsch)  Franco do Burundi (Português)  Бурундийский франк (Русский)  Franco burundés (Español)  Frank burundyjski (Polski)  蒲隆地法郎 (中文)  Burundisk franc (Svenska)  ブルンジ・フラン (日本語)  Бурундійський франк (Українська)  Бурундийски франк (Български)  부룬디 프랑 (한국어)  Burundin frangi (Suomi)  Franc Burundi (Bahasa Indonesia)  Burundžio frankas (Lietuvių)  Burundský frank (Česky)  Burundi frangı (Türkçe)  Бурундски франак (Српски / Srpski)  Burundi frank (Magyar)  Burundski franak (Hrvatski)  Φράγκο Μπουρούντι (Ελληνικά) 
 mapnall@gmail.com