Myanmarin kyat

Myanmarin kyat
Ks
Myanmarin kyat (MMK) on Myanmarin rahayksikkö. Ensimmäinen versio kyatista tuli käyttöön vuonna 1852 ja nykyiset rahat ovat olleet käytössä vuodesta 1952 lähtien. Myanmarin kyat jakautuu 100 pyaan.

Maa (alue)
  • Myanmar
    Myanmar eli Myanmarin liiton tasavalta eli Burma on valtio Kaakkois-Aasiassa. Se on pinta-alaltaan Kaakkois-Aasian toiseksi suurin maa Indonesian jälkeen. Sen pääkaupunki on nykyisin Naypyidaw ja suurin kaupunki Yangon. Myanmarin rajanaapureita ovat Bangladesh lännessä, Intia luoteessa, Kiina koillisessa, Laos idässä ja Thaimaa kaakossa. Lounaassa maa rajoittuu Bengalinlahteen ja etelässä Andamaanienmereen. Eräät valtiot, kuten Yhdysvallat, Kanada ja Yhdistynyt kuningaskunta, käyttävät valtiosta edelleen nimeä Burma vastalauseena sotilashallinnon määräämälle nimenmuutokselle. Myös osa kansainvälisestä mediasta käyttää Burma-nimeä.

    Myanmar vie ulkomaille muun muassa jalokiviä ja kaasua. Suurin osa kansasta elää maataloudella. Hallinto on korruptoitunut. Maa tunnetaan suurena oopiumin tuottajana. Myanmarissa on ollut pitkään sotilasdiktatuuri, joka lakkautti itsensä 2010-luvulla mutta kaappasi vallan uudestaan vuonna 2021. Maassa on ollut monia sisäisiä sotia eri kansojen välillä. Myanmar on köyhä maa, jossa on suuret tuloerot. Nuori demokratia on horjuva ja armeijalla on yhä valta-asema maan politiikassa. Niinpä ihmisoikeuksien kunnioitus on ollut maassa vähäistä. Uskonnoilla on sekä rauhaa luova että sitä horjuttava rooli. Väkivaltaa on erityisesti buddhalaisen enemmistön ja muslimivähemmistön välillä.