Valuutta - Sudanin punta

Valuutta  >  Sudanin punta

Sudanin punta

جس.
Sudanin punta (SDG) on Sudanin rahayksikkö. Ensimmäinen versio Sudanin punnasta otettiin käyttöön jo 1800-luvun loppupuolella. Seuraava isompi muutos rahoissa tapahtui vuonna 2007 ja nykyisessä muodossaan valuutta on ollut käytössä vuodesta 2011 lähtien. Nykyinen valuutta otettiin käyttöön Etelä-Sudanin itsenäistymisen jälkeen. Sudanin punta jakaantuu 100 piastreen.

Maa (alue)

Sudan

Sudanin tasavalta eli Sudan on valtio Keski- ja Pohjois-Afrikassa, Sahelin alueella. Sen pinta-ala on 1,88 miljoonaa neliökilometriä, ja se on siten Afrikan kolmanneksi suurin valtio Algerian ja Kongon demokraattisen tasavallan jälkeen. Sudanin pohjoisosassa sijaitsevassa toimeenpanovaltaisessa pääkaupungissa Khartumissa asuu noin 2,5 miljoonaa ihmistä (metropolialueella 5–7 miljoonaa). Lakiasäätävä pääkaupunki on Omdurman. Koko maassa asuu lähes 35 miljoonaa ihmistä, joista 96,7 prosenttia on muslimeita. Sudanin rajanaapureita ovat pohjoisessa Egypti, idässä Eritrea sekä Etiopia, etelässä Etelä-Sudan, lounaassa Keski-Afrikan tasavalta, lännessä Tšad ja luoteessa Libya.

Sudan itsenäistyi 1956. Maa oli siitä lähtien käytännössä koko ajan sisällissodassa 2000-luvulle asti. Ensimmäinen sisällissota alkoi jo ennen itsenäistymistä (1955) ja jatkui vuoteen 1972 asti. Toinen sisällissota alkoi pohjoisen arabien ja etelän ei-arabialaisen väestön välillä vuonna 1983 etelän arabilaistamis- ja islamilaistamisohjelmia vastaan. Etelän suurilla öljyvaroilla oli myös vaikutusta sodan syttymiseen. Noin 1,5 miljoonaa henkeä vaatinut sisällissota päättyi vuonna 2005 solmittuun rauhansopimukseen, ja Etelä-Sudan itsenäistyi heinäkuussa 2011.

Kieli

Sudanese pound (English)  Sterlina sudanese (Italiano)  Soedanees pond (Nederlands)  Livre soudanaise (Français)  Sudanesisches Pfund (Deutsch)  Libra sudanesa (Português)  Суданский фунт (Русский)  Libra sudanesa (Español)  Funt sudański (Polski)  蘇丹鎊 (中文)  Sudanesiskt pund (Svenska)  Liră sudaneză (Română)  スーダン・ポンド (日本語)  Суданський фунт (Українська)  수단 파운드 (한국어)  Sudanin punta (Suomi)  Pound Sudan (Bahasa Indonesia)  Sudano svaras (Lietuvių)  Súdánská libra (Česky)  Sudan sterlini (Türkçe)  Суданска фунта (Српски / Srpski)  Szudáni font (Magyar)  Sudanska funta (Hrvatski)  Sudānas mārciņa (Latviešu)  Λίρα του Σουδάν (Ελληνικά) 
 mapnall@gmail.com