Inuktitut

Inuktitut
Inuktitut (omakielinen nimi: ᐃᓄᒃᑎᑐᑦ, myös itäisen Kanadan inuktitut) on inuittikieli, joka kuuluu eskimo-aleuttilaisen kielikunnan eskimokielten haaraan. Inuktitut on polysynteettinen kieli. Inuktitutia puhutaan kaikilla alueilla puurajan pohjoispuolella Kanadassa: osissa Newfoundlandin ja Labradorin ja Quebecin provinsseja, jossain määrin Manitoban koillisosassa sekä Nunavutissa ja Luoteisterritorioissa. Sitä on puhuttu myös Pohjoisen jäämeren rannalla Yukonissa.

Tunnettuja murteita kielellä on kolme. Kielen katsotaan olevan uhanalainen.

Kieltä kirjoitetaan inuktitutin tavumerkistöllä ja latinalaisin aakkosin. Raamattu käännettiin inuktitutiksi vuonna 1826. Vuoden 2001 elokuva Atanarjuat – nopeajalka oli ensimmäinen inuktitutin kielellä käsikirjoitettu, ohjattu ja puhuttu pitkä näytelmäelokuva. Se sai monia kansainvälisiä elokuvapalkintoja ja on äänestetty Kanadan kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi.

Inuktitutin puhujien määrä vaihtelee lähteestä riippuen. Kanadan väestönlaskenta antaa arvioksi noin 30 000 puhujaa. Joissakin lähteissä määrä on 14 000 (vuonna 1991, L. Kaplan). The Canadian Encyclopedia antaa puhujamääräksi 39 700 vuoden 2016 väestölaskennan mukaan.

Inuktitut on virallinen kieli Nunavutissa ja Luoteisterritorioissa. Sillä on laillinen asema myös Quebecin Nunavikissa ja joitakin oikeuksia Nunatsiavutissa, Labradorissa.

Maa (alue)
  • Kanada
    Kanada (engl. ja ) on Pohjois-Amerikassa sijaitseva parlamentaarinen monarkia, ja liittovaltio, jonka valtionpäämies on kulloinkin hallitseva Yhdistyneen kuningaskunnan monarkki. Tällä hetkellä hallitsijana toimii Kanadan kuningas Charles III, joka on myös 14 muun itsenäisen kansainyhteisön maan päämies. Monarkkia maassa edustaa ja toimii hänen puolestaan Kanadan kenraalikuvernööri.

    Kanadalla on pitkät maarajat Yhdysvaltojen kanssa etelässä ja luoteiskulmassa myös Yhdysvaltoihin kuuluvan Alaskan osavaltion suuntaan. Lisäksi vuonna 2022 Kanada ja Tanska sopivat pienen asumattoman Hansinsaaren jakamisesta Kanadan ja Tanskalle kuuluvan Grönlannin kanssa. Tämän johdosta Kanadalla on maarajaa myös Tanskan kanssa. Pohjoisessa Kanada rajoittuu Pohjoiseen jäämereen (aluevesiraja Tanskan Grönlannin kanssa koillisessa), idässä Atlantin valtamereen (aluevesiraja Ranskan Saint-Pierre ja Miquelonin kanssa) ja lännessä Tyyneenmereen. Kanada on pinta-alaltaan maailman toiseksi suurin valtio (noin 10 miljoonaa neliökilometriä). Harvaan asutun maan väkiluku oli vuonna 2022 noin 38,5 miljoonaa. Kanadan viralliset kielet ovat englanti ja ranska. Kanadan pääkaupunki on Ottawa ja suurin kaupunki on Toronto. Kanada on Kansainyhteisön, Yhdistyneiden kansakunnan (YK) ja Naton jäsen.