Liettuan kieli

Liettuan kieli
Puhuttua liettuaa Liettua (omakielinen nimi: lietuvių kalba) on balttilainen kieli, ja se kuuluu indoeurooppalaiseen kielikuntaan. Sen sukukieliä ovat latvia ja sammunut muinaispreussi.

Liettuassa kielen puhujia on noin 3 miljoonaa (80 % väestöstä), Liettuan ulkopuolella noin miljoona (merkittäviä vähemmistöjä mm. Norjassa, Saksassa, Yhdysvalloissa ja Venäjällä). Se on Liettuan virallinen kieli. Puolassa liettualla on virallinen vähemmistökielen asema. Lisäksi se on yksi Euroopan unionin virallisista kielistä.

Kielessä on kaksi päämurretta, yläliettualainen murre (aukštaičių tarmė) ja alaliettualainen murre (žemaičių tarmė). Murre-ero saattaa vaikeuttaa keskinäistä ymmärtämistä.

Maa (alue)
  • Latvia
    Latvian tasavalta eli Latvia on yksi Baltian maista. Se rajautuu pohjoisessa Viroon, idässä Venäjään sekä Valko-Venäjään ja etelässä Liettuaan. Maan pääkaupunki Riika on Baltian maiden suurin kaupunki. Latvia on yksi niistä kymmenestä valtiosta, jotka liittyivät Euroopan unioniin 1. toukokuuta 2004.

    Latvia on alavaa, kalkkipitoista moreenimaata. Sen pinta-alasta neljännes on metsää, ja kalkkipitoinen maaperä suosii näyttäviä kasveja kuten kämmeköitä. Nykyisen Latvian muodostavat Liivinmaa ja Kuurinmaa ovat olleet vuosisatojen varrella kalparitarien, Puolan, Ruotsin, Saksan, Venäjän ja Neuvostoliiton vallan alla. Latvian ensimmäinen itsenäisyyskausi oli vuosina 1918–1940 ja toinen alkoi vuonna 1991. Neuvostokauden jälkeen talouden toipuminen alkoi vauhdikkaasti 2000-luvulla, mutta vuonna 2008 alkanut kansainvälinen lama koetteli maata ankarasti.
  • Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta
    Liettuan sosialistinen neuvostotasavalta (,, LSSR) oli lyhyen aikaa toiminut neuvostotasavalta. Sen perusti 16. joulukuuta 1918 Vincas Mickevičius-Kapsukasin johtama vallankumoushallitus. Liettuan neuvostotasavalta lakkasi 27. helmikuuta 1919 olemasta sen yhdistyttyä Valko-Venäjän sosialistisen neuvostotasavallan kanssa Liettualais-valkovenäläiseksi sosialistiseksi neuvostotasavallaksi. Vaikka Liettuan neuvostotasavallan johto esitti valtion olleen liettualaisten työläisten perustama, oli se pääosin Neuvosto-Venäjän nukkevaltio ja syy Liettuan–Neuvosto-Venäjän sodalle. Liettualaiset eivät yleisesti kannattaneet neuvostomielisyyttä ja ajoivat omaa kansallista Liettuan tasavaltaa, jonka itsenäisyyden Liettuan neuvosto julisti 16. helmikuuta 1918.

    Saksan keisarikunta hävisi ensimmäisen maailmansodan ja allekirjoitti Compiègnen aselevon 11. marraskuuta 1918. Saksan armeija alkoi vetäytyä entisen Ober Ostin alueilta. Kaksi päivää myöhemmin Neuvosto-Venäjän johto luopui Brest-Litovskin rauhasta, jossa oli vahvistettu Liettuan itsenäisyys. Neuvosto-Venäjä aloitti offensiivin länteen Viroa, Latviaa, Liettuaa, Puolaa ja Ukrainaa vastaan tarkoituksena aloittaa maailmanvallankumous ja korvata itsenäiset kansalliset liikkeet neuvostotasavalloilla. Puna-armeija seurasi Saksan armeijan vetäytyviä sotilaita ja saapui Liettuaan joulukuun lopulla 1918.