Sanskrit

Sanskrit
Sanskrit (saṃskṛta ’kokoonpantu; huoliteltu’) on indoeurooppalaisten kielten indoiranilaiseen ryhmään kuuluva kieli, joka muotoutui lopullisesti 300-luvulla eaa.

Sanskrit on Intian klassinen sivistyskieli, jonka asema vastaa suunnilleen latinan ja kreikan asemaa Euroopassa. Sanskrit on siis oppineiden käyttämää huoliteltua ja täsmällistä kielimuotoa, kun taas tavallisen kansan puhumista murteista on käytetty nimitystä prakrit. Sanskrit on myös yksi Intian virallisista kielistä, ja siihen luodaan jatkuvasti uudissanoja nyky-yhteiskunnan tarpeita varten. Kielitieteessä sanskritista ja prakriteista käytetään joskus yhteisnimitystä muinaisintia.

[[Rig-Vedan tekstiä devanāgarī-kirjoitusjärjestelmällä]] Vanhin tunnettu sanskritin muoto oli noin 1000-luvun eaa. Veda-kirjoissa käytetty veedinen sanskrit eli muinaisindoarja, joka varsinkin 1800-luvun alkupuolella samastettiin indoeurooppalaisen kantakielen kanssa. Mahābhāratassa ja muissa hindueepoksissa käytettyä kielimuotoa kutsutaan eeppiseksi sanskritiksi, jonka aikaan sanskrit oli jo kadonnut varsinaisena puhekielenä.

Varhaisin sanskritin kielioppi on Pāṇinin noin 400-luvulla eaa. kirjoittama As&, joka kuvaa sanskritin rakenteen 3 959 säännön avulla. Pāṇinin kielioppia pidetään edelleen korkeimpana auktoriteettina kielen suhteen, ja myöhemmät kieliopit ovat lähes yksinomaan sen kommentaareja.