Slovakki

Slovakki
Slovakki (slovenčina, slovenský jazyk) on länsislaavilaiseen kieliryhmään kuuluva indoeurooppalainen kieli. Sitä puhutaan lähinnä Slovakiassa (noin 5 miljoonaa puhujaa) ja lisäksi muun muassa Yhdysvalloissa (yli 800 000) ja Tšekissä (183 749).

Slovakin kieli on läheistä sukua muun muassa tšekille, puolalle ja sorbille. Erityisen lähellä se on tšekin kieltä; kielten puhujat kykenevät yleensä ymmärtämään toisiaan vaivatta, mihin vaikutti aikanaan erityisesti Tšekkoslovakian valtio, jossa ihmiset puhuivat aina omaa kieltään ja tulivat ymmärretyiksi. Nuorimmille sukupolville, jotka eivät ole kokeneet yhteistä Tšekkoslovakian aikaa, naapurikielen ymmärtäminen saattaa olla hieman hankalampaa.

Jyväskylän yliopisto on ollut 1970-luvun lopulta lähtien ainoa pohjoismainen yliopisto, jossa on voinut opiskella slovakkia.

Slaavit saapuivat Karpaattien altaaseen ja nykyisen Slovakian alueelle noin vuonna 500. Unkarilaisten maahantulon jälkeen slovakkien yhteys eteläslaaveihin ja tšekkeihin katkesi, ja slovakin kieli alkoi eriytyä. Yhteydet tšekkiin jatkuivat ja vahvistuivat kuitenkin Prahan yliopiston perustamisen jälkeen (1348). Tšekkiläisellä Králicen raamatulla (1593) oli suuri merkitys, sillä protestantit käyttivät sitä Raamattunaan.

Anton Bernolák ja Ľudovít Štúr alkoivat kehittää slovakin kirjakieltä 1700-luvun loppupuolella. Bernolák kehitti ensimmäisen slovakin kirjakielen länsislovakin murteiden pohjalta, mutta yritys epäonnistui. Štúrin keskislovakin murteiden pohjalle rakentuva kirjakieli pohjautui 1846 ilmestyneeseen slovakin kielioppiin Nauka reči Slovenskej. Samaan aikaan oli myös yrityksiä luoda tšekille ja slovakille yhteinen kirjakieli.

Štúrin kielimuoto löi kuitenkin itsensä läpi ja on myös nykyslovakin pohjana. Samo Czambel julkaisi 1902 slovakin kielen oikeinkirjoitusoppaan, joka on käytännössä voimassa nykyäänkin.

Tšekkoslovakian valtion muodostamisen jälkeen (1918) slovakki altistui vahvalle tšekkivaikutukselle. Sotien välisenä aikana korostettiin kielten samankaltaisuutta, ja ”tšekkoslovakin” kielen käsite yleistyi jälleen. Tšekkiläistäminen päättyi vasta toisen maailmansodan jälkeen.

Tšekkoslovakian jakaannuttua vuonna 1993 Slovakiaksi ja Tšekiksi slovakista tuli Slovakian ainoa virallinen kieli.

Maa (alue)
  • Slovakia
    Slovakia eli Slovakian tasavalta on vuoristoinen sisämaavaltio Keski-Euroopassa. Sen naapurivaltioita ovat Tšekki, Puola, Ukraina, Unkari ja Itävalta. Slovakia kuuluu Euroopan unioniin ja sen passivapaaseen Schengen-alueeseen sekä Natoon.

    Maan pinta-ala on 49 035 neliökilometriä ja asukasluku noin 5,4 miljoonaa. Slovakian pääkaupunki on Tonavan varrella sijaitseva Bratislava.
  • Tšekki
    Tšekin tasavalta eli Tšekki, joskus myös Tšekinmaa, on sisämaavaltio Keski-Euroopassa. Sen naapurivaltioita ovat Saksa, Itävalta, Slovakia ja Puola. Tšekin 10,6 miljoonasta asukkaasta suuren enemmistön muodostavat slaaveihin lukeutuvat tšekit. Maan pääkaupunki on Vltavajoen varrella sijaitseva Praha.

    Historiallisista Böömistä, Määristä ja Sleesian kaakkoisosasta muodostuva Tšekki on historiansa aikana ollut osa Habsburgien valtakuntaa sekä 1900-luvulla osa Tšekkoslovakiaa. Nykyisin Tšekki kuuluu Euroopan unioniin ja sen passivapaaseen Schengen-alueeseen sekä Natoon.