Bhutanin lippu

Bhutanin lippu
Bhutanin lippu on Bhutanin tunnus vaakunan ja hymnin ohella.

Lippu on jaettu kahteen kolmioon, joista ylempi on keltainen ja alempi oranssi.

Värit symboloivat monarkiaa (keltainen) ja buddhalaisuutta (oranssi).

Lipun keskellä on valkoinen lohikäärme.

Lippu on ollut käytössä 1800-luvulta asti, ja nykyisen muotonsa se sai vuonna 1960.

Kansallislippu
Bhutanin lippu
Maa (alue) - Bhutan

Warning: getimagesize(/Image/Map/MP1252634.gif): failed to open stream: No such file or directory in /home/mapnlee7/public_html/MAPNALL/article.php on line 532
Bhutanin kuningaskunta eli Bhutan [butan] on pieni sisämaavaltio Himalajalla Intian ja Kiinan välissä. Bhutan ulottuu subtrooppiselta alangolta Himalajan vuoristoon, ja korkeuserot maan eri osien välillä ovat jopa yli 7 000 metriä. Bhutanin talous perustuu maa- ja karjatalouteen, mutta metsätaloudella, vesivoimalla, matkailulla ja kehitysavulla on myös tärkeä osa maan taloudessa. Arviot maan väkiluvusta on korjattu yli kahdesta miljoonasta noin 730 000:een. Bhutanin pääkaupunki ja suurin kaupunki on Thimphu.

Bhutan on maailman eristyneimpiä valtioita, sillä hallitus säätelee ulkomaisia vaikutteita ja matkailua säilyttääkseen maan buddhalaisuuteen perustuvan kulttuurin. Suurin osa Bhutanin buddhalaisista noudattaa Tiibetin buddhalaisuuden drukpa kagyu- tai nyingmapa-koulukuntaa. Maan virallinen kieli on dzongkha (”dzongien kieli”). Bhutanin kirjallisuudessa maa kuvataan usein viimeisenä säilyneenä himalajanbuddhalaisuuden linnakkeena. Bhutania on syytetty ihmisoikeusrikkomuksista maassa asuvaa nepalilaista väestöä kohtaan, joka on suurimmaksi osaksi hindulaista.
Naapurusto - Maa (alue)
  •  Intia 
  •  Kiina