Kansallislippu - Samoan lippu

Kansallislippu  >  Samoan lippu

Samoan lippu

Samoan lippu on oseanialaisen Samoan valtion virallinen lippu.

Se otettiin virallisesti käyttöön 24. helmikuuta 1949.

Lipun punainen väri kuvaa rohkeutta, valkoinen puhtautta ja sininen vapautta.

Sinisellä pohjalla olevat viisi tähteä kuvaavat Etelän ristiä.

Kansallislippu 
Samoan lippu

Maa (alue) - Samoan saaristo

Samoan saaristo sijaitsee Polynesiassa, eteläisellä Tyynellä valtamerellä. Siihen kuuluu 20 saarta, joista kuusi (pituuspiirin 171 W länsipuolella) kuuluu Yhdysvalloille, ja yhdeksän asuttua ja viisi asumatonta saarta pituuspiirin itäpuolella muodostavat itsenäisen Samoan valtion.

1800-luvun lopulla Britannia, Saksa ja Yhdysvallat tavoittelivat saaristoa itselleen. Vuoden 1889 Berliinin sopimuksella ne takasivat saaristolle itsenäisyyden, mutta vuonna 1899 nämä kolme valtiota tekivät uuden sopimuksen, jolla saaret jaettiin Saksan ja Yhdysvaltojen kesken. Saksan puoli on nykyisin itsenäinen Samoa, Yhdysvaltojen puoli on Amerikan Samoa.

Kieli

Flag of Samoa (English)  Bandiera delle Samoa (Italiano)  Vlag van Samoa (Nederlands)  Drapeau des Samoa (Français)  Flagge Samoas (Deutsch)  Bandeira de Samoa (Português)  Флаг Самоа (Русский)  Bandera de Samoa (Español)  Flaga Samoa (Polski)  萨摩亚国旗 (中文)  Samoas flagga (Svenska)  サモアの国旗 (日本語)  Прапор Самоа (Українська)  Национално знаме на Самоа (Български)  사모아의 국기 (한국어)  Samoan lippu (Suomi)  Bendera Samoa (Bahasa Indonesia)  Samoa vėliava (Lietuvių)  Samoas flag (Dansk)  Vlajka Samoy (Česky)  Samoa bayrağı (Türkçe)  Застава Самое (Српски / Srpski)  Samoa lipp (Eesti)  Vlajka Samoy (Slovenčina)  Szamoa zászlaja (Magyar)  Zastava Samoe (Hrvatski)  ธงชาติซามัว (ไทย)  Σημαία των Σαμόα (Ελληνικά) 
 mapnall@gmail.com