Kieli - Hindi

Kieli  >  Hindi

Hindi

Hindi (हिन्दी) on lähinnä Intiassa käytettävä hindustanin kielen sanskritisoitu muoto. Sitä puhuu äidinkielenään yli 260,3 miljoonaa ihmistä maailmassa. Toisena kielenä hindiä puhuvia on satoja miljoonia. Suuruusarviot vaihtelevat maailman toiseksi ja neljänneksi puhutuimman kielen välillä (muut: kiina, espanja ja englanti).

Devanagari-aakkosilla kirjoitettu hindi on Intian virallinen kieli maan perustuslain mukaan. .

Suurin osa hindiä äidinkielenään puhuvista asuu Intian pohjoisosissa Biharin, Jharkhandin, Uttarakhandin, Madhya Pradeshin, Rajasthanin, Uttar Pradeshin, Chhattisgarhin, Himachal Pradeshin, Haryanan, Delhin ja Maharashtran osavaltioissa, joissa sillä on virallisen kielen asema myös osavaltiotasolla. Hindiä vähintäänkin ymmärretään laajalti myös muualla Intiassa.

Hindi kuuluu indoeurooppalaisen kielikunnan indoarjalaiseen kieliryhmään. Sitä kirjoitetaan devanagari-aakkosin.

Hindin sanasto on suurelta osin periytynyt sanskritista. Lisäksi siinä on huomattavasti vaikutteita persiasta, arabiasta ja siirtomaa-ajalta lähtien myös englannista. Hindi ja urdu ovat kielitieteellisestä näkökulmasta hindustanin kaksi eri muotoa. Niiden puhujat ymmärtävät toisiaan. Urdu eroaa hindistä muun muassa siten, että siinä missä hindiin otetaan lainasanoja lähinnä sanskritista, otetaan niitä urduun arabiasta. Lisäksi urdua kirjoitetaan arabialaisella kirjaimistolla, kun taas hindiä devanagarilla.

Maa (alue)

Intia

Intian tasavalta eli Intia, viralliselta nimeltään Bharat, Republic of India on liittovaltio Etelä-Aasiassa. Intia on pinta-alaltaan maailman seitsemänneksi suurin valtio ja asukasluvultaan maailman toiseksi suurin. Intian naapurimaita ovat Bangladesh, Myanmar (Burma), Kiina, Bhutan, Nepal ja Pakistan. Intian pääkaupunki on New Delhi, muita tärkeitä kaupunkeja ovat muun muassa Delhi, Kalkutta, Mumbai (ent. Bombay) ja Chennai (ent. Madras).

Intiassa on 29 osavaltiota ja seitsemän muuta niihin rinnastettavaa aluetta. Intiassa puhutaan satoja kieliä. Intiassa on 16 virallista kieltä, joista hindiä ja englantia käytetään yleisimmin. Britannian hallinnon päätyttyä hinduenemmistöinen Intia ja muslimienemmistöinen Pakistan itsenäistyivät 1947. Vuonna 1971 Bangladesh irtosi Pakistanista. Intia on ydinasevaltio. Intia on käynyt sotia Pakistania vastaan.

Yhdistyneet arabiemiirikunnat

Yhdistyneet arabiemiirikunnat eli Arabiemiirikunnat, myös Emiraatit (vanha nimi Arabiemiirikuntien liitto ) on pääosin autiomaan peittämä valtio Arabian niemimaan koillisosassa Persianlahden rannikolla. Sen rajanaapurit ovat Oman ja Saudi-Arabia. Maa koostuu seitsemästä emiirikunnasta, ja sen pinta-ala on noin 83 600 neliökilometriä. Väkiluvuksi on arvioitu noin yhdeksän miljoonaa, joista suurin osa on kansalaisuutta vailla olevia vierastyöläisiä. Arabiemiirikuntien pääkaupunki on Abu Dhabi.

Arabiemiirikunnat on historiansa aikana kuulunut muun muassa Persian sassanidien, Portugalin ja Osmanien valtakunnan vaikutuspiiriin. 1800-luvun lopulta lähtien se oli Brittiläisen imperiumin alainen protektoraatti, kunnes kuusi alueen šeikkikunnista yhdistyi ja perusti itsenäisen valtion vuonna 1971. Nykyään Arabiemiirikunnilla on muista arabimaista poiketen suhteellisen vahva ja monipuolinen talous, joka on suuntautunut öljyn ja maakaasun lisäksi kauppaan ja matkailuun. Valtaosa maan asukkaista on muslimeja, ja islamilla on ollut merkittävä vaikutus maan kulttuuriin.

Kieli

Hindi (English)  Lingua hindi (Italiano)  Hindi (Nederlands)  Hindi (Français)  Hindi (Deutsch)  Língua hindi (Português)  Хинди (Русский)  Hindi (Español)  Język hindi (Polski)  印地语 (中文)  Hindi (Svenska)  Limba hindi (Română)  ヒンディー語 (日本語)  Гінді (Українська)  Хинди (Български)  힌디어 (한국어)  Hindi (Suomi)  Bahasa Hindi (Bahasa Indonesia)  Hindi (Lietuvių)  Hindi (Dansk)  Hindština (Česky)  Hintçe (Türkçe)  Хинди (Српски / Srpski)  Hindi keel (Eesti)  Hindčina (Slovenčina)  Hindi nyelv (Magyar)  Hindski jezik (Hrvatski)  ภาษาฮินดี (ไทย)  Hindijščina (Slovenščina)  Hindi (Latviešu)  Χίντι (Ελληνικά)  Tiếng Hindi (Tiếng Việt) 
 mapnall@gmail.com