Valuutta - Romanian leu

Valuutta  >  Romanian leu

Romanian leu

lei
Romanian leu (, monikko lei, ISO 4217: RON) on Romanian rahayksikkö. Se jakaantuu sataan baniin (ban, mon. bani). Nykyinen leu otettiin käyttöön 1.7.2005, jolloin se korvasi 10 000 vanhaa leuta (ROL). Leu tarkoittaa leijonaa.

Romaniassa on käytössä 1, 5, 10, 50, 100, 200 ja 500 leun setelit. Romanian leut laskee liikkeeseen Romanian kansallinen pankki Banca Naţională a României.

Leu otettiin käyttöön ensi kertaa vuonna 1867. Kaksimetallinen leu koostui 5 grammasta hopeaa ja 0,3226 grammasta kultaa. Vuoden 1878 jälkeen Venäjän ruplan suosio kuitenkin syrjäytti oman valuutan. Vuonna 1889 Romania liittyi Latinalaiseen rahaliittoon ja otti käyttöön kultakannan.

Toisen maailmansodan jälkeen leu uudistettiin 1947 ja 1952. Ensimmäisessä vaiheessa 20 000 vanhaa leuta korvattiin yhdellä uudella. Vuosina 1970–1989 sen kurssi oli kiinteä ja lailla määrätty.

Romanian 1990-luvun alun talousuudistusten myötä inflaatio ylitti ajoittain 300 % vuodessa, ja syyskuussa 2003 yhdellä eurolla sai 40 000 leuta. Tammikuusta 2005 (jolloin Turkin liirasta pudotettiin kuusi nollaa) heinäkuun 2005 rahauudistukseen saakka leu oli maailman vähäarvoisin valuutta. Tuolloin oli myös käytössä miljoonan leun seteli.

Nykyiset Romanian setelit ovat muovisia (polymeeriä).

Romania liittymistä euroalueeseen on toistaiseksi lykätty määrittelemättömään ajankohtaan tulevaisuudessa.

* Romanian kolikot ja setelit, Romanian kansallisen pankin sivut

Maa (alue)

Romania

Romania on maa Kaakkois-Euroopassa. Sen naapurimaita ovat Ukraina, Moldova, Bulgaria, Serbia ja Unkari. Romanialla on myös kaistale Mustanmeren rantaa. Romanian pinta-ala on 238 391 neliökilometriä ja maassa oli vuoden 2018 noin 19,5 miljoonaa asukasta. Maan pääkaupunki on Bukarest. Karpaattien vuoristo ja Tonavan valuma-alue hallitsevat sen pinnanmuotoja.

Romania on saanut nimensä Rooman valtakunnalta. Keskiajalla se oli jakautuneena Valakian, Moldavian ja Transilvanian ruhtinaskunniksi. Maata hallitsivat osmanit ja Habsburgit. Toisen maailmansodan jälkeen Romaniasta tuli kommunistinen kansantasavalta, jota Gheorghe Gheorghiu-Dej ja Nicolae Ceaușescu johtivat yhteensä 40 vuoden ajan 1945–1989. Ceausescun syrjäyttäneen kansannousun jälkeen maasta on kehittynyt monipuoluedemokratia, joka liittyi Natoon ja Euroopan unioniin. Romanian ongelmia ovat korruptio, inflaatio ja maatalouden vanhanaikaisuus.

Kieli

Romanian leu (English)  Leu romeno (Italiano)  Roemeense leu (Nederlands)  Leu roumain (Français)  Rumänischer Leu (Deutsch)  Leu romeno (Português)  Румынский лей (Русский)  Leu rumano (Español)  Lej (Polski)  罗马尼亚列伊 (中文)  Rumänsk leu (Svenska)  Leu românesc (Română)  ルーマニア・レウ (日本語)  Румунський лей (Українська)  Румънска лея (Български)  루마니아 레우 (한국어)  Romanian leu (Suomi)  Leu Rumania (Bahasa Indonesia)  Naujoji Rumunijos lėja (Lietuvių)  Rumænske lei (Dansk)  Rumunské leu (Česky)  Rumen leyi (Türkçe)  Румунски леј (Српски / Srpski)  Rumeenia leu (Eesti)  Nový rumunský lei (Slovenčina)  Román lej (Magyar)  Rumunjski lej (Hrvatski)  Rumānijas leja (Latviešu)  Λέου Ρουμανίας (Ελληνικά) 
 mapnall@gmail.com